Espanjassa asuva Temptation Island -sarjasta tuttu Eveliina Uosukainen eli tutummin TIS-Eve joutui hiljattain hurjaan skootterionnettomuuteen.
Eve avautui asiasta pidemmän harkinnan jälkeen omalla Instagram-tilillään, ja kiitti myös kumppaninsa Daniel Lehtosen eli File-Danin tukea.
- Näiden kuvien välillä on puoli tuntia. Se, että jollain on somessa hymyileviä kuvia ja näyttää onnelliselta, ei tarkoita ettei silläkin ois niitä huonompia päiviä, kaunotar kirjoitti kuvatekstissään.
Eveliina julkaisi kuvan ennen onnettomuutta sekä kuvia onnettomuuden jälkeen.
- Ensin mietin tuonko koko asiaa esille, sillä mut valtas tapahtuneesta suuri häpeä. Vaikka sama ois voinut tapahtua ihan kenelle vaan eikä sille voinut mitään. Ja vieläkin nousee paha olo kuvia katsoessa. Kuitenkin kiitollinen ja arvostan mun terveyttä taas ihan uudella tavalla.
- Olin reilu viikko sitten liikenneonnettomuudessa. Lensin sateella skootterin päältä asfaltiin kierteellä risteyskohdassa. Onneks olin poikkeuksellisesti pukenut päälle pitkät housut ja paidan sekä ulkoilutakin. Sen sijaan jalat, joissa oli vaan sandaalit, koki hieman kovempia. Oli enkelit matkassa, ettei käynyt pahemmin.
- Viikonlopulle oli sovittu tapaamisia ystävien kanssa, oli tarkoitus saada taas treenirytmistä kiinni ja muuta. Sen sijaan katselin sängystä muiden täydellistä elämää ja hauskanpitoa, kun en itse pystynyt edes kävellä keittiöön hakemaan ruokaa. Ihana File-Dani piti musta huolta. Vedin varmaan enemmän jäätelöä kuin koskaan ennen. Välillä käy näin ja pitää vaan hyväksyä tilanne ja mukautua sen mukaan. Viikon edetessä mietin päivitänkö asiasta. Päätinkin puhua vasta myöhemmin ja näyttää ensin teille kuinka elämä voi näyttää täysin normaalilta, vaikka todellisuus olisi aivan toinen. Vieläkin oon toipilaana ettei tässä mitään maratooneja juosta, mutta jalat kantaa jo ruoan luo - thank god.
Katso kaikki hurjat kuvat klikkaamalla aloituskuvan oikealla puolella olevaa vuolta.