
Tiesitkö? Jenni Alexandrovan veli on komea julkkispoliisi - katso kuva!
Radio- ja televisiojuontaja Jenni Alexandrova (o.s.Heikkilä) on kotoisin noin 25 000 ihmisen asuttamasta kaupungista Raahesta. Jenni avaa hauskoja lapsuusmuistojaan usein blogissaan ja radioaalloilla.
JENNI ALEXANDROVALLE SATOI HAUKKUJA RADIO ROCKISSA: RAJUA NETTIKIUSAAMISTA!
Seiskalle on sadellut vinkkejä, että Jennin veli esiintyisi myös julkisuudessa. Ja tottahan se on, sillä hänen veljensä Tommi Heikkilä tähdittää Jim-kanavalla pyörivää Poliisit 10 vuotta -sarjaa. Tommi on esiintynyt sarjassa jo 8 vuotta parinsa Janne Lammelan kanssa.
Jenni on muuttanut jo kauan sitten pois kotikonnuiltaan, kun puolestaan Tommi nähdään Oulussa kuvattavissa Poliisit-jaksoissa. Oulu sijaitsee vajaat sata kilometriä hänen synnyinkodistaan Raahesta.

Sisaruksilla on paljon yhdennäköisyyttä. Molemmat ovat ristiverisiä, jakä heidän silmät ovat vihertävät.
Poliisit-sarja on hauskuuttanut kotikatsomoita jo kymmenen vuotta. Eilisen tiistain (27.3.) jaksossa Jennin veli ja hänen aisaparinsa olivat parivaljakkona viimeistä kertaa.
- Molemmat ovat jonkun verran päässeet urallaan eteenpäin. Tämä on luonnollinen jatkumo siihen, Tommin aisapari Janne kertoo jaksossa.
Janne kertoo, että parivaljakko saa usein kiitosta kadulla Poliisit-sarjan faneilta.

- Positiivista kivaa palautetta, Tommi saa sitä vähän useammin kuin minä. Olen hieman kade, Janne kertoo.