
Temptation Island -Minnalta suorat sanat suuseksileikistä sinkkumiesten kanssa ja ”mälliriepu”-kohusta: En jää mauttomuuden takia pois kortsukilpailusta!
Temptation Island Suomi -ohjelmassa nähtiin viime viikolla runsaasti keskustelua herättänyt tilanne, kun Minna päätti esitellä kondominrullaustaitojaan – suullaan.

Jo valmiiksi surun murtama Sammy joutui todistamaan avovaimonsa seksuaalissävytteistä seuraleikkiä iltanuotiolla, jonka lopuksi hän haukkui Minnan muun muassa ”mällirievuksi”.
Nyt Minna purkaa tuntojaan Insinöörin päiväkirja -blogissaan. Nainen ei kadu, sillä Minnan mielestä Spring Break -bileiden tapahtumat olivat normaalia ”kreisibailaus”-käytöstä.
- Vasta myöhemmin tajusin että kortsupeli ehkä näyttää telkkarissa todellisuutta pahemmalta esimerkiksi rajaamalla toinen joukkue pois kuvasta. Silloin aloin miettiä että tein virheen ja pelkäsin että se on hyvästit suhteelle. Sätin itse Sammyä kun hän on ärsyttävä kännissä. Mutta ei alkoholi pue minuakaan, Minna avaa ajatusmaailmaansa.
Toisin kuin luullaan, Temptation Islandilla on tilanteita, kun kilpailijat pääsevät kameroita sekä mikrofoneja karkuun. Minna paljastaa, että toisaalta kameroiden läsnäolon unohtaa helposti, kun osaa keskittyä täysillä hauskanpitoon.
- Toiset ovat hyviä tekemään päätöksiä, toisilla on hyvä arvostelukyky. Minä olen hyvä nolaamaan itseni. Elämässä pitää tehdä asioita itsensä vuoksi ja hullutella juuri niin paljon kuin huvittaa. En jää pois kortsukilpailusta sen vuoksi että se on yleisen käsityksen mukaan mautonta.
Minna ei säästele sanojaan Leuka rintaan ja nöyrästi kohti uusia pettymyksiä -blogipostauksessa, jossa hän kertoo kiistanalaisestä käytöksestään TIS-saarella. Täysin syytön ei ole myöskään Minnan avomies Sammy, jolta nähtiin ylilyöntejä jo heti tuotantokauden alussa.
- Minulta löytyy onneksi selityksiä joka lähtöön, eikä Sammykään häviä kielellisessä ilmaisussa. Osaan perustella tekemiseni oikeutetuiksi vaikka ne kuinka halpamaisia olisivatkin. Se on tervettä itsetuntoa, ja jossain määrin narsismia.
Nokkelia selityksiä löytyy niin paljon, että niitä voi tilata suoraan Minnan sähköpostiosoitteesta.