Tätä et tullut ajatelleeksi - Erin ratkaisi virpomisvitsaongelmat luovalla tavalla
Erin on keksinyt luovan tavan, jolla pääsiäisaskareita saa vähennettyä.
Palmusunnuntai osui tänä vuonna maaliskuun 24. päivälle, ja monissa kodeissa saatiin palkita ovien taakse ilmaantuvia, innokkaita virpojia. Virpomisvitsojen koristelu kuuluu useassa perheessä pääsiäisen perinteisiin, mutta laulaja Erin Anttila on keksinyt, ettei niitä tarvitse tehdä joka vuosi.
Erinillä ja hänen miehellään on kaksi kouluikäistä lasta. Vitsojen koristelu on ilmeisesti Erinin itsensä vastuulla, mutta Erinin pääsiäisniksi vapauttaa puuhasta ainakin joinaki vuosia. Erin kertoo niksinsä olevan osoitettu "turhautuneille vanhemmille".
- Nää säilyy parikin vuotta ihan hyvinä varastossa, hän vinkkaa.
Tarinasta käy ilmi, että Erinin kädessä olevat vitsat on koristeltu kaksi vuotta aiemmin, ja ulkonäöstä päätellen ne ovat vielä priimakunnossa; pajunkissatkaan eivät ole putoilleet oksista mihinkään, ja höyhenet ja kreppipaperikoristeet ovat säilyneet rypyttöminä.
Erin Anttila saa kehuja muuttuneesta ulkonäöstään – "Ihana"
Jos perheessä siis on virpojia, joita kiinnostaa kyllä ilmaiset karkit, mutta ei juurikaan virpomisvitsojen koristelu, on Erinin virpomisvinkistä varmasti hyötyä.
Erin ja hänen puolisonsa Vesa ovat kulkeneet yhteistä taivaltaan jo pitkään. He avioituivat vuonna 2005, eli liitto on ehtinyt jo täysi-ikään. Erin paljasti viime vuonna Annalle, että lasten hankkiminen sai odottaa siksikin, ettei lasten hankkiminen tuntunut välttämättömältä.
- Elimme pitkään lapsettoman parin elämää. Kyseenalaistin sen, että kaikkien pitäisi automaattisesti perustaa perhe, hän totesi lehdelle.
Anna Puu kuuluu härskiin kerhoon näiden julkkisnaisten kanssa