fbq
Nelli Matula

Tästä syystä Nelli Matula perui kaikki keikkansa

Seiska uutisoi eilen (3.4.) laulaja Nelli Matulan, 27, keikkojen peruuntumisesta.

Monet fanit huomasivat netissä Nellin keikkojen peruuntuneen. Laulajan olisi ollut tarkoitus esiintyä esimerkiksi Järvenpäässä 22. huhtikuuta, mutta artistin keikan peruuntumisesta kerrottiin Facebookissa jo kaksi päivää sitten.

Peruuntumisen yhteydessä mainittiin, että keikka siirtyy mahdollisesti syksylle.

Myös Warner Music Liven virallisilla sivuilla Nellin esittelyn kohdalla mainitaan "ei tulevia keikkoja". Warner Music Live edustaa Nelliä ja hoitaa hänen keikkamyyntinsä. Nellin levy-yhtiö on Universal Music.

Lisäksi kesäkuussa järjestettävä Unto Rock -festivaali tiedotti Instagram-kanavallaan, että Nelli on perunut esiintymisensä festivaaleilla.

Kaikki vuoden keikat peruttu? Somessa liikkuu huhuja Nelli Matulasta

Nelli avasi sanaisen arkkunsa aiheesta eilen illalla Instagram-tilillään. Hän julkaisi kaksi kuvaa. Ensimmäisessä otoksessa hän poseeraa keikkalavalla, ja toisessa kuvassa hän vaikuttaisi olevan lääkärin vastaanottohuoneessa. 

Artisti vahvisti sometekstissään peruneensa kaikki esiintymisensä tältä vuodelta. Nellin mukaan hän peruu keikat terveyssyistä.

 Ah, oispa taas kesä ja festarikeikat! Nää ihanat keikkareissut jää kuitenkin mun osalta tänä vuonna väliin, sillä suureksi surukseni joudun peruuttamaan kaikki tulevat keikat tältä vuodelta. Oon kärsinyt koko viime vuoden ajan sairastelukierteestä ja tästä huolimatta keikkaillut sekä tehnyt ja julkaissut musaa. Sairastelun ja rankkojen keikkojen yhdistelmä on lopulta ajanut kropan siihen pisteeseen, että nyt ei ole muuta vaihtoehtoa kuin pysähtyä, Nelli aloitti kirjoituksensa.

Nelli Matula nöyryytti faniaan julkisesti: "Hanki oma tuuletin" - otti asian puheeksi tv:ssä

Nelli kertoo haluavansa nyt keskittyä omaan terveyteensä. Hän toteaa palaavansa keikkalavoille vasta silloin, kun on taas täysin terve.

– Terveys on tärkeintä, ja sen on pakko ajaa tässä kohtaa myös keikkalavojen ja teidän kanssa koettujen maailman merkityksellisimpien kohtaamisten ohi. Kaiken tän surun ja pettymyksen keskellä tuntuu lohdulliselta ajatella, että lauteille nousen seuraavan kerran vasta kun olen täysin terve, enkä vaan salaa sormet ristissä toivo kehon ja äänen kestävän vikaan biisiin saakka. Fake it ’till you make it ei päde terveysasioissa, Nelli painottaa.

Viva amore! Elias Kaskinen ja Nelli Matula lomailevat yhdessä Italiassa

Artistin mukaan hänen musiikkiuransa ei kuitenkaan ole tauolla.

Musiikin tekeminen on mulle niitä harvoja asioita, joka tuo voimaa ja iloa silloinkin, kun muilla elämän osa-alueilla on arvaamatonta. Aionkin siis jatkaa musiikin kirjoittamista ja julkaisemista - en oo menossa minnekään!

Nelli painottaa hakeneensa ja saaneensa "ensiluokkaista apua".

Tiiän että tämmönen ilmoitus voi herättää huolta. Oon hakenut ja saanut ensiluokkaista apua, onneksi meillä on Suomessa maailman paras terveydenhuolto, Nelli vakuutteli kirjoituksessaan.

Suututti someväen! Julkkisbodari Jooel "PT" Vatasen tyly reaktio virpojiin puhuttaa

Monet artistit tsemppasivat Nelliä julkaisun kommenteissa.

– Terveys ensin ja aika parantaa. Tsemppiä sinne, Ellinoora kirjoitti.

Tsemppiä super sinä, Samu Haber totesi.

 Parane pian, Anna Abreu kirjoitti.

Nelli aloitti Rähinä Recordsilla vuonna 2016, ja siirtyi vuonna 2019 Universal Musicille. Hän on uransa aikana saanut saanut kolme Emma-ehdokkuutta.

Nellin tunnetuimpiin biiseihin lukeutuvat esimerkiksi Lemmikki, Kato vaan sekä Lelu. Hän kilpaili Tähdet, tähdet -ohjelmassa syksyllä 2017, ja on uransa aikana tehnyt yhteistyötä esimerkiksi Robinin, Uniikin ja Lukas Leonin kanssa.

Nelli Matula liekeissä! Kuuma kuva sai välittömän reaktion Elias Kaskiselta

Nelli opiskelee musiikin ohella liiketaloutta ammattikorkeakoulussa, ja hän on opiskellut myös rannikkolaivuriksi.

Nellin Kiltti tyttö -albumi julkaistiin vuosi sitten.