Topi Sukari ja Nadja Sukari

Tässä on Topi ja Nadja Sukarin Espanjan-ökytalo – erikoinen katto herättää huomiota!

Kotimaa | 14.03.2021 10:01

Liikemies Topi Sukari, 66, ja hänen vaimonsa Nadja, 50, ovat tähän asti lomailleet Espanjan Fuengirolassa sijaitsevan Torrebalancan huipulla. Kotina on ollut vajaa kaksi vuotta sitten valmistunut Monte Paraíso -nimisen taloyhtiön kattohuoneisto.  

Noin 700 000 euroa maksaneesta asunnosta huolimatta pariskunta kertoi jo ennen koronaepidemian alkamista, että he ovat etsineet Aurinkorannikolta 3–5 miljoonan euron arvoista villaa.

Lue myös: Paparazzikuvat julki! Topi Sukarin koronamaskityyli herätti hilpeyttä

”Itsekäs talo”

Sukari on ollut virallisesti eläkkeellä jo muutaman vuoden, mutta hän on aktiivisesti mukana Maskun Kalustetalon ja omistamiensa Ideaparkien toiminnoissa.

Viime keväänä Sukarit löysivät naapurustosta mieleisensä villan, joka on huomattavasti lähempänä rantaa.

Arkkitehtonisesti upea pientalo on rakennettu kolmeen kerrokseen. Äkkiseltään katsottuna siinä näyttäisi olevan viherkatto, mutta kuvaushetkellä sattumalta paikalle osunut naapuri kertoo, ettei näin ole.

– Katto vaikuttaa keinonurmelta, ainakaan se ei koskaan tummene tai kuivu. Talo on rakennettu kuutisen vuotta sitten, ja se on ollut tyhjillään kolmisen vuotta. Nyt olen nähnyt siellä uusia asukkaita. Se on ”itsekäs talo”, koska se peittää meidän taloyhtiöstämme merinäköalan, naapuri murjaisee ja nauraa hyväntahtoisesti päälle.

Sukarien uudessa villassa on arviolta 400 neliötä. Vartioidulla alueella sijaitsevasta talosta pyydettiin ennen korona-aikaa 3,5 miljoonaa euroa.
Sukarien uudessa villassa on arviolta 400 neliötä. Vartioidulla alueella sijaitsevasta talosta pyydettiin ennen korona-aikaa 3,5 miljoonaa euroa.

Lue myös: Kuva ei herkille! Miljonääri Topi Sukari, 66, rajussa hiihto-onnettomuudessa – jalka hurjassa kunnossa: ”On siinä ainakin 20-senttinen haava!”

Uima-allas jyrkänteellä

Kuten Sukareiden edellisestä kattohuoneistosta myös uudesta villasta avautuu komea näköala sekä Välimerelle että vuoristoon. Isot ikkunat paljastavat, että kolmanteen kerrokseen johtaa keskikerroksesta avoportaat. Ylin kerros on jätetty lähes avoimeksi.

Alakerrassa sijaitsee ainakin kahden auton talli. Remontin yhteydessä sinne rakennetaan todennäköisesti myös pariskunnan kuntosali ja sauna.

Google Mapsia vilkaisemalla näkee, että talon takapihaa hallitsee iso uima-allas, joka lähtee lasiseinän vierestä ja päättyy jyrkänteen reunalle. Kymmenien metrien pudotus ja rotkon pohjalla kulkeva tulvajoki takaavat, ettei merinäköalaa voi tukkia rakentamalla. Talon sivuseinustalle on sijoitettu valtava kesäkeittiö.

Naapurit kuvailevat erikoisen näköistä taloa itsekkääksi, koska se varjostaa heidän merimaisemaansa.
Naapurit kuvailevat erikoisen näköistä taloa itsekkääksi, koska se varjostaa heidän merimaisemaansa.

Lue myös: Miljonääri petipotilaana! Kuvankauniin vaimonsa ruokittavana oleva Topi Sukari, 66, huolestui: vaihtaako Nadja nuorempaan rakastajaan? ”Topi ei voi nyt tehdä keskivartalollaan edestakaista liikettä”

Toipuu leikkauksesta

Villan pinta-alaa on vaikea arvioida, koska alakertaa ei näy ja yläkerta on avoin. Kaiken kaikkiaan neliöitä löytyy nelisensataa. Vartioidulla alueella sijaitsevasta talosta pyydettiin naapurin mukaan kolmea ja puolta miljoonaa.

– En halua nyt kommentoida taloa tai kauppaa mitenkään, akillesjänteen leikkauksesta kotonaan Turussa toipuva Sukari sanoi Seiskalle.

Topi toipuu parhaillaan akillesjänneleikkauksesta Turussa eikä voi matkustaa hetkeen Espanjaan sisustushommiin.
Topi toipuu parhaillaan akillesjänneleikkauksesta Turussa eikä voi matkustaa hetkeen Espanjaan sisustushommiin.

 

Topi kaatui edellisviikonloppuna mäessä, kun hän oli sivakoimassa Maskun Rivieralla.

– Tulevaisuus näyttää, miten leikkaus onnistui, Sukari totesi.

Teksti:Mika Heikkilä
Kuvat:Mika Heikkilä, Topin albumi ja Seiskan arkisto
Jaa Artikkeli:

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia!
Seuraa Seiskaa somessa!