Tältä näyttää Anna Puun harvoin julkisuudessa nähty mies - Seiska selvitti julkkisten isänpäiväpuuhat

Anna Puu
Mainos
Mainos päättyy

Laulaja Anna Puu, 39, on päivittänyt sunnuntaisen isänpäivän kunniaksi suloisen kuvan Jukka-puolisostaan ja pariskunnan puoli vuotiaasta pojasta.

Anna Puu sai vauvan - julkaisi kuvan pienokaisesta: "Pidä lujaa, niin että tuntuu"

Kuvassa Jukka kannattelee aurinkolaseihin sonnustautunutta poikaa vatsanpäälle asetetussa kantorepussa.

Julkaisun yhteyteen kirjoitetussa kuvatekstissä Anna huomioi elämänsä tärkeimmät isähahmot, joihin kuuluvat postauksen mukaan Annan oma isä, Annan ex-puoliso ja yhteisen tyttärensä isä Olli sekä kuvassa leveästi hymyilevä Jukka-rakas.

- Meidän ei alunperin ollut suunnitelmissa luoda yhdessä muuta kuin laulujälkeläisiä, mutta onneksi suunnitelmiin tuli muutoksia ja nyt saan seurata vierestä näiden kahden välistä rakkautta (ja päälle valittuja vaatteita), Anna paljastaa kirjoituksessaan.

Mainos
Mainos päättyy

Samankaltaisissa isänpäiväpuuhissa ovat olleet myös laulajapariskunta Jannika B ja Toni Wirtanen.

Jannika julkaisi sunnuntaina kuvan keltaiseen huppariin pukeutuneesta Tonista, joka syleilee heidän yhteisiä tyttäriään. Tuorein tulokas syntyi pariskunnalle kaksi kuukautta sitten.

Jannika B ja Toni Wirtanen: Vauva syntyi!

- Tänä isänpäivänä olet kahden pienen tytön isä. Ihan paras sellainen. Me tytöt ollaan super onnekkaita. Kiitos kaikesta mitä meidän eteen teet, Jannika iloitsee.

Entinen taitoluistelija Laura Lepistö, 33, julkaisi Instagram-tilillään syksyisen otoksen itsestään Porvoonjoen rannalta. Kuvassa Laura kurkistaa edessään seisovien lastenrattaiden kyytiin, jossa tuhisee oletettavasti Lauran ja tämän puolison Tommin heinäkuussa syntynyt vauva.

Mainos
Mainos päättyy

Kukkuu! Täällä me kuules vieteltiin heinäkuussa meidän hääpäivää viikkoa ennen kun synnyit. Odoteltiin sua jo kovasti ja mietittiin millanenkohan tyyppi oikein oot, ja samalla nautittiin vikoista hetkistä kaksin. Aika kiva kun oot nyt meidän seurana täällä! Oot täydellinen, Laura kirjoittaa päivityksessä lapselleen.

Hieman riehakkaammissa tunnelmissa vaikuttavat olevan Jukka Hilden, 41, puolisonsa Chachi Gonzalesin, 25, kanssa. Pariskunta poseeraa nauravaisena lapsikatraan keskellä. Kuvaan on ujutettu myös perheen koirakaksikko. 

Kirjoituksessa Jukka kertoo englanniksi muun muuassa siitä, miten isyys on ollut parasta, mitä hänelle on elämässään tapahtunut.

- Kiitos lapsilleni siitä, kun olette niin mahtavia, viattomia ja hauskoja, Jukka kiittelee.

Harvinaiset tuplaristiäiset! Jukka ja Chachi Hildénin lapset kastettiin, Mikko ja Beata saivat tärkeät roolit

Mainos
Mainos päättyy

Myös juontajakonkari Vappu Pimiä on päivittänyt Instagram-tililleen hempeän kuvan tyttäristään Teemu-puolisonsa syleilyssä.

Parasta Isänpäivää kaikille isille, vaareille, ukeille, vara-isille ja isän mielisille! Voimaa myös niille, jotka eivät syystä tai toisesta ole isäksi haaveista huolimatta tulleet, Vappu muistaa kirjoituksessaan.

Teemu-rakkaastaan Vappu ei tekstinsä mukaan keksi "yksinkertaisesti mitään huomautettavaa".

- Niin omistautunut hän isyydelleen on, Vappu hehkuttaa.

Vappu ja Teemu ovat olleet naimisissa kahdeksan vuoden ajan. Pari tapasi ensimmäisen kerran vuonna 2009.

Hupaisan kuvan isänpäivän vietostaan on julkaissut myös Big Brother-juontaja Kimmo Vehviläinen, 49.

Kimmo poseeraa kuvassa tyylikkäästi puvuntakki päällään. Takin alle on sujautettu kauluspaita. Viereisessä otoksessa kameralle "hymyilee" perheen koira Tintti. Hauvan kaulaan onkin juhlan kunniaksi kiedottu kirkkaan pinkki solmio.

Isänpäivänä talon miesväki laittaa parempaa päälle, Kimmo kujeilee.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan