Anna Puu sai vauvan - julkaisi kuvan pienokaisesta: "Pidä lujaa, niin että tuntuu"

Anna Puu
Mainos
Mainos päättyy

Laulaja Anna Puu, 39, on saanut vauvan. Anna julkaisi tänään lauantai-iltana (15.5.) ilouutisen sosiaalisessa mediassa.

Pidä lujaa, niin että tuntuu. Ota kädestä kiinni nyt (sydän), Anna kirjoitti Instagram-tilillään.

Anna julkaisi kirjoituksen yhteydessä myös ihanan kuvan, jossa näkyy pieni käsi pitävän kiinni suuremmasta kädestä. Hashtageiksi eli aihetunnisteiksi Anna Puu on kirjoittanut "kapselipoika" ja "mestaripiirros".

Artisti ilmoitti joulukuun alussa odottavansa lasta avopuolisonsa, musiikkituottaja Jukka Immosen, 43, kanssa. Anna ja Jukka ovat seurustelleet vuodesta 2016 lähtien. Annalla on entuudestaan vuonna 2010 syntynyt lapsi aikaisemmasta suhteestaan.

Loppuraskauden tukaluus! Anna Puu kärsii uniongelmista: ”Nukkuisin, jos pystyisin!”

Mainos
Mainos päättyy

Eilen perjantaina (14.5.) nähtiin yksi vuoden suosituimmista tapahtumista, kun Emma-gaalassa palkittiin jälleen musiikkialan vaikuttajia. Anna Puu ehtikin päivittää Instagramin videotarinoissaan itsestään kuvan, jossa hänen pyöreä vatsansa oli kuvan keskipisteenä.

- Eka vuosi kun katson näitä karkeloita telkkariruudulta. Onnea kaikille ehdokkaille ja voittajille, Anna kirjoitti kuvansa päälle.

Aihetunnisteiksi hän kirjoittanut "erikoisemmagaala", "etägaala" ja "kotikatsomo".

Arkistovideo: Anna Puu The Voice of Finlandin kulisseissa

Viimeisillään raskaana oleva Anna Puu näppäili kännykkää kadulla maha pystyssä - kuva!

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan