Tällaiset olivat Anniina Koivuniemen unelmahäät: "Niin kuin voi pilviin kirjoittaa"

Tällaiset olivat Anniina Koivuniemen unelmahäät: 'Niin kuin voi pilviin kirjoittaa'
20240411, Helsinki. Suomen Komediateatterin syksyn Revyyn pressi. Kuvassa Anniina Koivuniemi.

Anniina avioitui pitkäaikaisen kultansa kanssa viime kesänä.

Mainos
Mainos päättyy

Tanssija Anniina Koivuniemi, 28, edusti hyväntuulisena ja upeasti laittautuneena Suomen Komediateatterin Näillä mennään! -syysrevyyn kuvauspäivänä. Hän on revyyn esiintyjärivistössä jo konkari, ja odottaa innolla syksyllä ensi-iltansa saavaa show’ta.

Anniina muistelee onnellisena myös viimevuotisia häitään. Anniina avioitui pitkäaikaisen rakkaansa Ilarin kanssa viime kesäkuussa. Hääjärjestelyt hän oli onnistunut pitämään julkisuudelta piilossa, ja vihjasi häiden olevan lähestymässä vasta pari viikkoa ennen suurta päivää jakamillaan polttaritunnelmilla.

- Meille sattui ihan tosi kiva 30 asteen keli, ja aurinko paistoi täydeltä taivaalta. Kaikki meni ihan just niin kuin voi pilviin kirjoittaa. Hääpäivä oli ihana ja tosi meidän näköisemme ja rento, Anniina muistelee onnellisena.

Virallista häämatkaa ei ole vielä tiedossa, mutta Anniina paljastaa vastavihityn parin suunnanneen heti hääjuhlista mökille. Pari pohtii vielä, sijoitetaanko häämatka kesälle vai kenties talven pimeyttä piristämään.

Mainos
Mainos päättyy
Anniinan revyy-asusta ei puutu glamouria.
Anniinan revyy-asusta ei puutu glamouria.

Ensimmäinen hääpäivä lähestyy kovaa vauhtia, mutta suunnitelmat sen osalta vaikuttavat jo melko selviltä.

– Luulen, että me ollaan mökillä. Ollaan aika semmoisia mökkeily-ihmisiä. Ehkä se on hyvä muistelo viime vuoteen, Anniina hymyilee.

Ennen avioitumistaan Anniina ja Ilari ehtivät pitää yhtä jo kauan; kymmenes vuosipäivä osui kohdalle maaliskuussa. Pari tapasi toisensa perinteiseen malliin tamperelaisessa yökerho Puumassa. Pitkän suhteen salaisuutta Anniina ei koe voivansa jakaa, mutta tunnistaa, mikä on saanut suhteen säilymään onnellisena.

– Meidän kohdalla on toiminut se, että olemme olleet hyvin avoimia, rehellisiä, ymmärtäväisiä ja luottavaisia toistemme suhteen, Anniina toteaa.

Mainos
Mainos päättyy

Tänä vuonna 29 vuotta täyttävä Anniina ei ole ehtinyt vielä ajattelemaan kolmenkympin kriisiä eikä asioita, joita ennen kolmeakymmentä ikävuotta tahtoisi saada tehtyä.

– En ole koskaan ollut sellainen haaveilija tai unelmoija, vaan otan asiat vastaan sellaisina kuin ne tulevat, ja tartun tilaisuuksiin sitä mukaa kuin niitä tarjotaan. Mutta rakastan vettä, ja voisin kokeilla jotain veteen liittyvää, kuten syväsukellusta tai surffausta, Anniina pohtii, ja toteaa, että Näsijärvessä tällaiset elämykset eivät ehkä onnistuisi.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan