Anniina Koivuniemi jätti TTK:n – näin hän kommentoi mahdollista paluutaan

Anniina Koivuniemi vaihtoi TTK-julkisuuden teatteriin.
Linnanmäen Peacock-teatterin näyttämöllä saa torstaina (26.10.) ensi-iltansa Suomen Komediateatterin revyy Ilta pilalla, jota tähdittävät muun muassa Kiti Kokkonen, Ria Kataja, Ushma Olava ja Petrus Kähkönen.
Revyyssä ovat mukana myös Tanssii tähtien kanssa -ohjelmasta tutut tanssinopettajat Anniina Koivuniemi ja Aleksi Seppänen. Molemmat tanssijat jäivät pois suosikkisarjan 16. kaudelta.
Minna Kuukalta poikkeuksellinen päivitys: "Harvoin myönnän, mutta nyt"
Anniina on tänä syksynä piipahtanut yhden tanssinumeron verran TTK-parketilla kollegansa Ansku Bergströmin kanssa, mutta paluuta tähtiopettajaksi hän ei lupaa.
– Koskaan ei kannata sanoa ei koskaan. Sain tilaisuuden tehdä tanssijan työtä, joten teen sitä nyt mielelläni, Anniina sanoo.

"TTK muutti elämäni"
Vaikka Anniina ei ole itse enää mukana TTK-kilpailussa, seuraa hän sarjan etenemistä kotisohvalta. Hänen oma suosikkiparinsa on jo pudonnut kisasta.
– Mikko Penttilä ja Kerttu Nieminen olivat ehdoton suosikkini. Suututti, kun he tippuivat, Anniina paljastaa.

Anniina oli ensimmäistä kertaa mukana Tanssii tähtien kanssa -kilpailussa syksyllä 2021 sarjan 14. kaudella. Tähtioppilaanaan hänellä oli näyttelijä Ernest Lawson, jonka kanssa Anniina tanssi voittoon.
– Totta kai TTK muutti elämääni, varsinkin työn näkökulmasta. Kun sain nimeä, sain lisää töitä ja mahdollisuuksia, Anniina myöntää.
Jukka Haapalaisen suuri suru - julkaisi koskettavan päivityksen
Tanssii tähtien kanssa -kulisseissa Anniina tutustui Kiti Kokkoseen, joka toimii Suomen Komediateatterin taiteellisena johtajana. Kiitos tämän kohtaamisen, että Anniinaa nähdään tänä syksynä teatterinäyttämöllä.

Ilta pilalla -revyy on unelmatyö Anniinalle, joka rakastaa teatteria. Aiemmin hänellä on kokemusta Oulun teatterin näyttämöltä.
– Kaikki musiikkiin, kulttuuriin ja tanssimiseen liittyvä on hyvin lähellä sydäntäni, tanssija toteaa.
Häämatkan kohde päätetty
Kesäkuussa Anniinan siviilisääty muuttui, kun hän avioitui Ilari-rakkaansa kanssa. Pari on elänyt yhdessä lähes kymmenen vuotta.
Häämatkaa tuore aviopari ei ole vielä ennättänyt pitää, mutta sellainen on suunnitteilla.
– Olemme miettineet, että lähtisimme Italian Alpeille, Anniina kertoo.
Janni Hussille ja Lauri Joonalle kävi ikävästi Espanjassa – kuva kertoo kaiken