Tällainen on Susanna Indrénin ja Samuli-rakkaan persoonallinen lemmenpesä – ”Samuli muutti valmiiseen kotiin!” – Kuvat!

Salkkareistakin tuttu näyttelijä Susanna Indrén, 52, istuu aviomiehensä Samulin, 26, viereen poninkarvadivaanille. Se on yksi pariskunnan lempipaikoista Helsingin Jätkäsaaren-kodissa.
– Mahdumme köllöttämään tässä samaan aikaan! Ostin tuolin vuosia sitten Tallinnasta. Äiti näki tämän ensin ja oli heti sitä mieltä, että tämä vastaa täysin sisustusmakuani. Hän oli oikeassa, enkä ole raaskinut luopua tästä, vakka tuoli onkin aikamoinen tilasyöppö, Susanna kertoo.

Susanna muutti nykyiseen asuntoon myytyään miljoonakotinsa Helsingin Kruununhaasta. Hän ehti asua Urho-poikansa kanssa vain puoli vuotta kahdestaan, ennen kuin muutaman vuoden ikäinen ystävyys Samulin kanssa syveni rakkaudeksi.
– Samuli on minua paljon spontaanimpi. Ei mennyt kovinkaan kauan, kun huomasin, että Samuli asuu jo luonani. Hän muutti valmiiseen kotiin, Susanna naurahtaa.
Lemmenpesän sisustus koostuukin pitkälti Susannan vanhoista huonekaluista.
– Tavaroissa oli aika sovitteleminen, sillä tämä on puolet edellistä asuntoani pienempi! Myin suuren määrän tavaroita kirpputorilla, ja vein osan tauluistani kellariin.

– Tämä on juuri sopivan kokoinen kämppä meille. Olen saanut asua hyvin erilaisissa asunnoissa. Isoimmassa oli yli 300 neliötä, mutta elin silloin hyvin erilaista elämää.
Kaappien päälliset ovat pullollaan Susannan maailmalta haalimia matkamuistoja, jotka tuovat mieleen ihania muistoja.
– Rytmisoittimet ovat Kuubasta, poppamiehen hattu Indonesiasta sekä taloudellista epävakautta ja pahat henget karkottavat naamarit Afrikasta, Susanna innostuu muistelemaan matkojaan perheensä ja ystäviensä kanssa.
Suhteen alussa Susanna ja Samuli nauttivat ulkomaanmatkoista, mutta nyt matkalaukut ovat työhuoneen uumenissa. Vain Tallinnan-reissujen tekeminen on sallittua.

– Ajattelin jossain vaiheessa, että perustan Anonyymit matkanvaraajat -ryhmän, koska Samulin matkustusinto alkoi olla ongelmallista. Hän saattoi ilmoittaa minulle muutamaa tuntia aikaisemmin, että oli varannut meille reissun Amsterdamiin. Hän oli myös pakannut matkalaukkuni valmiiksi.
– Nykyisin olen ehdottomasti sitä mieltä, että hupilentelyä pitää välttää. Olen matkustanut niin paljon, etten haaveile enää kuin käynnistä Uudessa-Seelannissa, Australiassa ja Etelä-Amerikassa.
Samuli on halunnut lisätä viherkasvien määrää asunnossa.

– Rakkaastani on tullut hortonomi! Sanoin Samulille viime viikolla, että hän hoitaa kasveja paremmin kuin minua, Susanna naurahtaa.
Susanna paljastaa ravintola-alan koulutuksen saaneen Samulin innostuneen hiljattain keittiön sisustamisesta siinä määrin, että päätti tyhjentää sen turhista tavaroista.
– Teen paljon ruokaa, joten yritin tehdä keittiöstä tilavamman karsimalla patsaiden ja tavaroiden määrää. Ei siinä mennyt kuin varmaan viikko, kun Susanna vei ne takaisin jo omille paikoilleen, Samuli nauraa.
Samuli tykkää yllättää vaimonsa ja tämän edellisessä suhteessa syntyneen, nyt 9-vuotiaan Urho-pojan valmistamalla italialaisia ruokia ja salaatteja.

– Urho taitaa tykätä enemmän Suskin sapuskoista kuin minun, Samuli kertoo.
Lyhyessä ajassa Samulille on muotoutunut Urhon kanssa hyvin veljelliset välit.
– Pelaamme yhdessä FIFA:a X-boxilla, leikimme mökillä vesileikkejä ja hypimme trampoliinilla! Pyrin olemaan Urholle vanhempi ystävä, joka tsemppaa ja nostaa hänen itsetuntoaan, Samuli sanoo.
Pian kaksivuotishääpäivää juhlivan avioparin kihlautuminen ja naimisiinmeno tapahtuivat hyvin spontaanisti Samulin aloitteesta. He olivat tunteneet vain muutaman kuukauden, kun menivät toissa kesänä kihloihin Kreikassa ja naimisiin Suomessa maistraatissa.

– Odotin romanttista kosintaa, mutta se tapahtui ruuhkabussissa. Häkellyin niin paljon, että käsilaukku jäi bussiin. Pian Kreikan-matkan jälkeen Samuli ilmoitti varanneensa meille ensimmäisen vapaan ajan maistraatista, Susanna kertoo.
– Kun meillä on kuitenkin Samulin kanssa tätä ikäeroa, olen ehtinyt kokea sen verran monta käännettä elämässäni ja ollut kerran naimisissa, etten pelännyt edetä nopeasti.
Pariskunnan on tarkoitus järjestää ystäville ja sukulaisille hääjuhla.

– Sen aika tulee vielä. Haluamme pitää hyvin intiimin hääjuhlan, Samuli kertoo.
Vaikka intohimo on vahvasti läsnä Samulin ja Susannan suhteessa, perustuu heidän liittonsa rakastavaisten mukaan ennen kaikkea luottamukseen ja kaveruuteen.

– On omituista ajatella, että sängyssä tapahtuvat asiat olisivat suhteen liima. Kumppanin pitää olla sellainen, että hänen kanssaan viihtyy ja riittää keskusteltavaa. Se on jopa tärkeämpää kuin intohimo, Susanna kertoo.
– Olemme kummatkin leffafanaatikkoja, mutta olemme pari viime kuukautta eduskuntavaalien takia keskustelleet lähinnä politiikasta. Meille oli hirveän tärkeää, että kävimme äänestämässä. Emme äänestäneet kuitenkaan samaa ehdokasta, Samuli kertoo.
Vielä muutama vuosi sitten Susanna paistatteli kohuotsikoissa, mutta nykyään hän nauttii tasapainoisesta perhearjesta. Edellisen kerran hän on käynyt yöelämässä uutenavuotena.
– Samuli haluaisi käydä juhlimassa enemmän kuin minä, mutta se elämä ei ole enää minua varten. Olin ennen Samulin tapaamista viisi vuotta sinkkuna, ja osittain sen takia vietin aikaa entisen kotini naapurissa sijaitsevassa Pataässä-karaokeravintolassa. Toivoin koko ajan löytäväni kumppanin, Susanna kertoo.
– Nyt juhlimme kotona valmistamalla hyvää ruokaa. Miksi lähtisimme kotoa pois, kun meillä on niin hyvät puitteet? Nautin parvekkeelta avautuvasta merinäköalasta, Samuli kuittaa.