Syvästä kriisistä toipuva Suvi Teräsniska palasi laulamaan - taustalla suuri suru

Suvi Teräsniska
Mainos
Mainos päättyy

Seiska on seurannut jo tovin syvästä kriisistä toipuvan iskelmälaulaja Suvi Teräsniskan, 33, elämää.

Suvi ilmoitti yllättäen peruvansa kaikki kevään keikkansa vastikään, selittäen tekoa syvällä uupumuksella.

Kriisissä rypevän Suvi Teräsniskan sydäntäsärkevä päivitys

Nyt hän kuitenkin järjesti ensimmäisen keikkansa tauon jälkeen – mutta iloista paluuta varjosti synkkyys. Suvin ensimmäinen keikka järjestettiin nimittäin Suvin läheisen, Saken, siunaustilaisuudessa.

Mainos
Mainos päättyy

- Tänään oli merkittävä vuoden ensimmäinen keikka tärkeän ihmisen siunaustilaisuudessa, Suvi kertoo Instagram-tarinassaan.

Suvin jakamassa kuvassa on pöytä, jonka ympärillä on suuri määrä kauniita, valkoisia ruusuja. Pöydän päällä on kuva muistetusta Sakesta.

Kriisi helpottaa! Näin Suvi Teräsniska käyttää keikkataukonsa hyödyksi

Suvi kertoo Saken tehneen elämäntyönsä Kolarissa, paikallisen ambulanssifirma Äkkihopun työntekijänä. Sakke merkitsee hänelle selkeästi paljon, etenkin kun hän jaksoi ryhtyä laulamaan hänen kunniakseen uupumuksesta huolimatta.

- Sakke aina laulo kaikkien juhlissa, oli sitten synttärit, häät tai hautajaiset. Nyt oli minun vuoro kiittää Sakkea laululla, Suvi kirjoittaa.

Viimeaikoina uupumuksen lisäksi Suvin harteille on kaatunut muitakin suruja. Suvi muisteli Instagramissaan muutama viikko sitten myös hänen ystävänsä, Yö-bändin laulajan Olli Lindholmin menehtymistä. 

Olli ja Suvi olivat erittäin läheisiä keskenään. He myös työskentelivät yhdessä pitkään ennen Suvin soolo-uraa. Olli menehtyi vuoden 2019 helmikuussa sairaskohtaukseen, 54-vuotiaana.

Mainos
Mainos päättyy

Suvi Teräsniskan järkytys - jälleen uusi vastoinkäyminen!

Suvi julkaisi hänelle erittäin läheisen Ollin kuoleman vuosipäivänä helmikuussa Instagramissaan haikean kuvan heistä keikalla. 

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan