Suosikkinäyttelijä Mikko Töyssy leikki hengellään – ”Rikos ei ole vielä vanhentunut”

Suosikkinäyttelijä Mikko Töyssy leikki hengellään – ”Rikos ei ole vielä vanhentunut”

Kaksinkertaisen Putous-voittajan päätä ei huimannut nuoruudessaan.

Mainos
Mainos päättyy

Perjantaina ensi-iltansa saavassa Spede-elokuvassa nähdään kaikelle kansalle tuttuja hahmoja. Pertti ”Spede” Pasasen lisäksi valkokankaalle vyörytetään myös Vesku Loiria, Simo Salmista, Ere Kokkosta, Jukka Virtasta ja Pirjo Pasasta.

Videolla Riku Nieminen kommentoi Speden pimeää puolta:

Hämeenlinnalainen Simo Salminen (1932–2015) oli kerrassaan käsittämätön multitalentti. Alkuperäiseltä ammatiltaan sokerileipurina ja kondiittorimestarina kunnostautunut Simo teki itselleen nimeä jo 1950-luvulla pellehyppääjänä.

Taiteilijanimellään Liukas Lätkä tunnettu Salminen voitti huimilla hypyillään Suomen mestaruuksia ja kertaalleen myös Pohjoismaiden mestaruuden.

Mainos
Mainos päättyy

– Kysyin heti roolin saatuani ohjaajalta, tuleeko käsikirjoitukseen pellehyppyjä. Olisin nimittäin ollut välittömästi valmis uhraamaan itseni taiteen hyväksi, Salmista uudessa Spede-elokuvassa esittävä Mikko Töyssy, 42, ilmoittaa Seiskalle.

Muistatko vielä Speden Spelien Saija Hakolan? Rutkasti rikastunut kaunotar ei ole vanhentunut päivääkään – kuvat!

Simo Salminen (Sörsselssön), Vesa-Matti Loiri (Uuno) ja Spede Pasanen (Härski Hartikainen). Kuva elokuvasta Uunon huikeat poikamiesvuodet maaseudulla.
Simo Salminen (Sörsselssön), Vesa-Matti Loiri (Uuno) ja Spede Pasanen (Härski Hartikainen). Kuva elokuvasta Uunon huikeat poikamiesvuodet maaseudulla.

Vaarallista leikkiä

Elokuvassa ei nähdä pellehyppyjä, mutta Mikkoa ei olisi huimannut tehdä niitä. Valkeakosken mies on nimittäin ollut nuoruudessaan melkoinen huimapää, jota ei todellakaan ole huimannut hypätä korkealta veteen.

– Aikoinaan tuli hypättyä erään sillan nokkapilarista, joka kohosi yli 20 metrin korkeuteen. En kuitenkaan hypännyt ihan niin korkealta, mutta tosi korkealta kuitenkin. Sanotaan, että ainakin 15 metristä, Mikko paljastaa.

Moiset hyppykorkeudet kaarevalta siltapalkilta voivat olla vaarallisia kenelle tahansa – saati sitten teini-ikäisille pojankoltiaisille. On myös otettava huomioon, ettei kiipeily korkeuksissa märällä siltapalkilla ole sekään kaikkein turvallisinta touhua.

Mainos
Mainos päättyy

Näkökulma: Riku Nieminen jää uutuuselokuvassa toisen näyttelijän varjoon - Spedelle käy kuten oikeassakin elämässä

Monitoimimies Simo Salminen (1932–2015) oli pellehyppyjen mestari.
Monitoimimies Simo Salminen (1932–2015) oli pellehyppyjen mestari.

”Ettei käynyt huonosti”

Mikon tarina juontaa juurensa kesään 1996, kun tuleva näyttelijä oli 15-vuotias. Hän muistelee hurjia kesätempauksiaan nimeltä mainitsemattomalla sillalla.

– Vaelsimme kaveriporukalla erään korkean sillan luokse. Silloin riitti kanttia lähteä kiipeämään sellaisiin korkeuksiin, Mikko muistelee.

Melkoinen kirppislöytö! Linnea Leino loksautti leuat läpikuultavassa mekossaan – kuvat Spede-elokuvan punaiselta matolta

– Niin korkealta hypätessä pintajännitettäkin alkaa kertyä sen verran, ettei ihan rentona voi hypätä. Lihaksia sai jännittää ihan kunnolla, ettei käynyt huonosti.

Mainos
Mainos päättyy

Missä päin tämä tapahtui?

– Nyt, nyt, nyt! Rikos ei ole vielä vanhentunut, Mikko virnistää.

Mikko Töyssy, 42, näyttelee Spede-uutuuselokuvassa Simo Salmista.
Mikko Töyssy, 42, näyttelee Spede-uutuuselokuvassa Simo Salmista.

”Arabialaisella” alas?

Mikko myöntää, ettei enää nykyään lähtisi moisiin hullutuksiin mukaan. Ikä ja kokemus ovat tuoneet tullessaan viisautta ja harkintakykyä.

– Nuorempana valitettavasti tyhmyys ja hulluus tiivistyy. Kyllähän se silloinkin jännitti, mutta piti hypätä, kun kaveritkin hyppäsivät.

Kuvat! Rita Behm käännytettiin kylmästi Spede-elokuvan ovelta - huikkasi Seiskalle: ”Eheeeei!”

Myöhemmin Mikko palasi hyppyjen pariin, kun hän kouluttautui liikunnanohjaajaksi.

– Silloin käytiin uimahyppyjä sen verran läpi, että uskalsin vetää 5 metristä arabialaisella alas. Tietäjät tietää!

Spede-elokuva elokuvateattereissa 29. syyskuuta.

Suosikkinäyttelijä Mikko Töyssy leikki hengellään – ”Rikos ei ole vielä vanhentunut”
Mainos
Mainos päättyy
Ladataan