
Kuvat! Rita Behm käännytettiin kylmästi Spede-elokuvan ovelta - huikkasi Seiskalle: ”Eheeeei!”
Rita käännytettiin pois Helsingin Tennispalatsin suurimman iSense-salin ovelta.
Edesmenneestä viihdepioneeri Pertti ”Spede” Pasasesta kertovan Spede-elokuvan kutsuvierasnäytökset ovat parhaillaan käynnissä Helsingin Tennispalatsissa.
Arkistovideo: Seiskan haastattelussa Spede-elokuvaa tähdittävä Riku Nieminen:
Perjantaina virallisen ensi-iltansa saavan Spede-elokuvan lippulaivanäytös järjestetään Tennispalatsin suurimmassa iSense -salissa. Tupa on ääriään myöten täynnä, ja sen sai todeta myös Rita Behm.
Yksi Suomen suosituimmista artisteista porhalsi paikalle niin viime tingassa, ettei lahtelaislaulaja seurueineen enää mahtunut sisälle. Rita käännytettiin iSensen ovelta alakerroksen pienempään elokuvassaliin.
Behm rikkoi hiljaisuuden - tunteikas päivitys

Liikkui herraseurueessa
Ritan myöhäinen saapuminen saattoi hyvinkin olla harkittu peliliike, sillä näin toimittuaan hän vältti kovimman kuvausryysiksen ja mediaväen haastattelupyynnöt salamavalojen räiskeessä.
Esiintymään palanneen Rita Behmin käytös ihmetyttää - välttelikö toimittajia?
Seiskan reportterille matalaa profiilia pitänyt Rita väläytti valloittavan hymynsä ja vastasi haastattelupyyntöön seuraavasti:
- Mitä? Eheeeeiiii! hän huikkasi hymyillen ja kipitti sitten tiehensä.
Rita näkyi olevan liikenteessä tuntemattomassa herraseurueessa.
Behm murtui kyyneliin paluukeikallaan
Spede-elokuvan on ohjannut Aleksi Delikouras. Sen pääosissa nähdään Riku Nieminen, Aku Sipola, Minka Kuustonen, Linnea Leino, Lauri Tilkanen ja Mikko Töyssy.
