Suomen ylivoimaisin ”MILF!” Turkulainen Tanja, 33, on kahden lapsen äiti – ja laulaa lateksiasussa kuin enkeli: katso video!

Turkulaisen Tanja Sundellin elämässä on tapahtunut viimeisen vuoden aikana enemmän kuin keskimääräiselle veronmaksajalle vuosikymmenessä.
Alkuvuodesta 2017 hänet nähtiin Nelosen The Voice of Finlandissa, jossa matka tyssäsi ennen finaaleita. Sitten kahden lapsen sinkkuäidin elämään ilmestyi uusi rakkaus, ja miestä seurasi Suomen ensimmäinen Miss Bum Bum -finaalipaikka.
Yllätys ei ollut kovinkaan kummoinen, kun kurvikas Tanja, 33, vei odotetusti koko potin nimiinsä. Sen jälkeen bikini fitness-kisoistakin tuttu uunituore Miss Bum Bum lähti mukaan uuteen musiikkiprojektiin, josta ei tosin vieläkään voi hiiskua hirveästi.
– Se on sellaista nykypäivän musaa, jota jengi kuuntelee todella paljon. En malta odottaa, että pääsemme kunnolla duunaamaan sitä projektia, Tanja muotoilee mystisesti Seiskalle.
– Pääsen tekemään juuri sellaista musiikkia, jota itsekin tykkään kuunnella esimerkiksi treenatessani.
Vaikka paljon on tapahtunut, yksi asia ei ole muuttunut miksikään: huippukuntoinen Tanja on erittäin sinut oman vartalonsa kanssa. Ehkä juuri siksi hän julkaisee tuon tuosta Instagramissaan kuvamateriaalia, jota voisi kutsua lähes hävyttömäksi.
Tanja ei myöskään siviilissä piilottele vartaloaan. Hän kertoi jo Seiskan pääsiäisnumerossa ilmestyneessä haastattelussa pukeutuvansa mielellään seksikkäästi – silläkin ”uhalla”, että Suomen parhaimmiksi arvostetut pakarat ja keinuvat lanteet huomattaisiin kadulla.
– Kuulen pepustani kommentteja ihan kadulla kävellessäni. Ja jollei joku kehtaa kommentoida, niin kuulen usein ystäviltäni, että taas joku oli tuijotellut tai kääntynyt katsomaan. Se on hassua, hän kommentoi Seiskalle tuolloin.
Eivätkä huumaavat muodot ole kuulemma pelkästään salitreenin tulosta. Osa muhkeista pakaroista menee myös geenien piikkiin.
– Mikään ei tule itsestään, mutta olen kyllä sikäli onnekas, että esimerkiksi syömäni pizza menee aina suoraan pyllyyni!
Suomen parhaan pyllyn omistaja Tanja Sundell: ”Näin kolmekymppisenä olen löytänyt naiseuteni”
Tanja naurahtaakin kuulevansa aina silloin tällöin itseensä liitettävän, aikuisviihdemaailmasta tutun amerikkalaistermin MILF.
– Kyllä sitäkin kuulee. Yleensä vain naureskelen, kun joku heittää, että huhhuh mikä milffi! Tanja nauraa.
Tanja on ollut viimeisen vuoden aikana niin paljon pinnalla, että se noteerattiin myös tv-kanavalla. Seiskan tietojen mukaan Nelonen olisi ollut kiinnostunut kutsumaan Tanjan myös tänä keväänä nähdylle The Voice of Finlandin tuotantokaudelle.
Turkulaiskaunotar kuitenkin kieltäytyi kunniasta.
– Pitää paikkansa. Minut kutsuttiin uudestaan mukaan Voiceen mutten viitsinyt lähteä. Ajankohta ei ollut tällä kertaa sopiva, Tanja sanoo.
– Minulla oli mielessä niin paljon kaikkia muita projekteja, joita en halunnut missään nimessä riskeerata.
Ennen esiintymistään viime vuoden The Voice of Finlandissa Tanja kommentoi julkisuudessa, ettei tähtivalmentajien tuolien kääntymisellä olisi niin väliä. Pääasia kuulemma oli, että pääsisi vain esiintymään.
Totuus oli kuitenkin toinen. Tanja kertoo pettyneensä karvaasti siihen, ettei häntä kelpuutettu jatkoon. Turkulaiskaunotar kajautti ilmoille Bruce Spiringsteenin ja Patti Smithin vuonna 1978 julkaistun Because the Nightin, mutta tuomarit eivät lämmenneet.
– Ainahan se tuntuu ärsyttävältä, kun tähtivalmentajien tuolit eivät käänny, Tanja myöntää nyt.
– Kyllähän se syö aika paljon motivaatiota, kun antaa kaikkensa mutta tiedostaa, etteivät tuolit käänny. Se tilanne on aika haastava – varsinkin, kun näkee, miten ympärillä oleva yleisö kuitenkin diggaa.
– Eihän se tietenkään ole kivaa kenellekään esiintyjälle, jollei sinua edes katsota.
Nyt, reilu vuosi tv-esiintymisensä jälkeen, Tanja on kuitenkin valmis laulaa luikauttamaan Seiskalle karaokeversion Metallican legendaarisesta Nothing Else Mattersista.
Katso Tanjan tajuton veto tästä: