Sukuni salat: Paula Noroselle paljastuu, että Alvar Aalto vei hänen isoäitinsä työt: "Ihan helvetin ärsyttävää"

Sukuni salat
Mainos
Mainos päättyy

MTV3:n Sukuni salat -kauden toisessa osassa tutkitaan kirjailija-mediapersoona Paula Norosen sukuhistoriaa. Paula kertoo jaksossa, ettei tiedä juurikaan suunnittelijana toimineen isoäitinsä Ester Norosen vaiheista, esimerkiksi työurasta.

– Hän on hiukan arvoituksellinen hahmo minulle, vaikka hyvin rakas mummoni onkin, Paula kertoo.

Fanit huolestuivat Jari Sillanpäästä! Julkisuudesta kadonnut laulaja löytyi nuhjuisena Tukholmasta – paljonkertova kuva

Jakson edetessä paljastuu, että Ateneumin taidekoulun opintojensa jälkeen Ester päätyi pääsuunnittelijaksi Sortavalassa sijainneeseen Helylän puusepät -yritykseen.

Mainos
Mainos päättyy

1930-luvulla Ester oli suunnittelemassa Tilkan sotilassairaalan kalusteita, mutta Helylän tehtaaseen iski salama ja kaikki kalusteet paloivat.

Tämän johdosta Tilkan sotilassairaalan kalusteet suunnitteli lopulta Alvar Aalto. Tieto isoäidin kokemasta epäonnesta silminnähden ärsyttää Paula Norosta.

– Onhan tuo ihan helvetin ärsyttävää. Salama vei ja Alvar Aalto hoiti homman, Noronen kommentoi.

Sukuni salat
Marja Hintikan johdolla Paula Noronen saa tietää isoäitinsä inhimillisyydestä.

Tällainen on Mikko Koivun kodinrikkojaksi syytetty jenkkijulkkis: uskonnollinen eränainen puhuu rakkaastaan

Sortavalassa Ester tapasi myös tulevan miehensä, Paulan isoisän Laurin.

Arkkitehdin koulutuksen saanut Lauri ja Ester päätyvät Jyväskylään ja perustavat toisen maailmansodan jälkeen firman, Helnon.

Mainos
Mainos päättyy

Yrittäjäelämä on haastavaa. Sukuni salat -juontaja Marja Hintikka kertoo kuitenkin Paulalle, että Ester järjesti sodasta selvinneille evakkolapsille kesäsiirtolatoiminta.

Lisäksi hän oli mukana perustamassa kehitysvammaisten koulua Jyväskylään 1958.

– Tämä kaikki tulee minulle yllätyksenä, pidättelen liikutusta vastaan. Olen aina miettinyt, että hänessä on jotain, mitä en tiedä. Ja tämä avaa sen, Paula kertoo kyyneliä pidätellen.

Sukuni salat
Paula Norosen isoisän isä oli nuhteeton ja palkittu konduktööri.

– Esterillä on ollut sisäinen palo, että pitää auttaa. Tuosta voisi moni ottaa mallia.

Danny ja Erika Vikman ulkomailla! Paljastiko tämä yksityiskohta parin suhteen?

Jaksossa käsitellään myös Paulan isoisän isän Valtter Norosen henkilöhistoriaa.

Mainos
Mainos päättyy

Selviää, että 1900-luvun alun poliisivuosiensa jälkeen Valtter päätyi perheineen Äänekoskelle, jossa hän toimi konduktöörinä. Valtterista tuli lopulta alueen pääkonduktööri, jolla oli paljon valtaa. 

Valtterille ja hänen vaimolleen Matildalle syntyi kahdeksan lasta. Vanhempien uurastuksen ansiosta kahdeksan lasta saavat kouluttautua haluamilleen aloille ja sisaruksisissa on muun muassa opettaja, taiteilija ja arkkitehti.

Tältä näyttää ex-jengipomo Janne Naccin selli: yllättävä sisustus - kuva!

Paula kiinnittää huomiota siihen, että Valtter sai uransa aikana useita palkintoja, joiden perusteena on ollut muun muassa oivallisuus ja nuhteettomuus.

– Kyllä minä tunnistan tällaiset piirteet suvustani. Me olemme aika kilttejä ja nuhteettomia, Noronen arvioi.

Sukuni salat -kauden toinen jakso esitetään MTV3:lla sunnuntaina 10.4. kello 20.00.
 

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan