Shokkipaljastus! Tuore Tempparit-tähti Sara, 22, odottaa vauvaa

Sara ei saapunut keskiviikkona Temptation Island Suomi -ohjelman lehdistötilaisuuteen.
Temptation Island Suomi -ohjelman 13. tuotantokausi ei ole pärähtänyt vielä edes käyntiin ja jo nyt sarjan ympärillä pyörii hurjia huhuja.
Tänään keskiviikkona (23.10.) Helsingin Valkoisessa salissa järjestettiin jälleen Temptation Island Suomi -ohjelman odotettu lehdistötilaisuus.
Tapahtumassa paljastettiin alkavan Tempparit-kauden pariskunnat ja nähtiinpä paikalla myös sarjassa varattuja liehitteleviä sinkkuja.
Tänä vuonna ohjelman pariskuntina nähdään kotkalainen Meri, 24, kumppaninsa Ragnarin, 29, kanssa, Ylöjärveltä kotoisin oleva Mia, 32, ja hänen puolisonsa Kimmo, 36, tamperelainen pariskunta Sara, 22, ja Marko, 35, sekä Temppareista jo aiemmin tutut Hannes, 24, ja Disa, 41.
Vauvayllätys
Nyt Temptation Island -ohjelman aktiiviset seuraajat ovat kiinnittäneet huomiota siihen, miten 22-vuotias Sara on kertonut somessa odottavansa vauvaa.
Sara on julkaissut videon pyöristyneestä raskausvatsastaan Tiktok-tilillään elokuussa. Myös videon aihetunnisteena lukee englanniksi sana raskaus.
Tilanne on erikoinen, sillä Sara oli ainoa ohjelman osallistujista, joka ei osallistunut Valkoisessa salissa järjestettyyn lehdistötilaisuuteen. Ohjelman juontaja Sami Kuronen noteerasi poissaolon sairaustapaukseksi.
Seiska tiedusteli paikan päällä Saran poissaolosta myös tämän Marko-puolisolta. Mies oli tilanteessa vaitonainen ja komppasi jo mainittua selitystä terveyteen liittyvistä asioista.
Isä ei tiedossa
Tällä hetkellä ei ole tiedossa esimerkiksi se, kenen kanssa Sara odottaa tulevaa vauvaansa.
Temppareiden luonteeseen on jo vuosien ajan kuulunut se, etteivät pariskunnat paljasta ennen sarjan tv-esityksiä tämän hetkistä parisuhdetilannettaan.
Saran Tiktok-tilille on kuitenkin päivitetty pian raskausuutisen jälkeen rakkaudentäyteinen video, jossa Sara ilmoittaa Markon olevan elämässään se henkilö, jolle hän soittaisi hätätilanteen sattuessa.
Marko on siis ollut osa Saran elämää ainakin vielä loppukesästä.
