Shirly Karvinen suuresta surustaan: En voinut hyvästellä mummiani

Jyväskyläläislähtöinen Shirly Karvinen, 30, kuuluu siihen harvinaiseen joukkoon, joka nykyisin on onnistunut hyödyntämään Miss Suomi -tittelin tuoman julkisuuden uran luomiseen. Luovuttuaan missitiarasta 2016 Shirly on työskennellyt radiojuontajana Helsingissä.
Kolmekymppisiään juhlinut Shirly Karvinen avoimena: "Nykyään tarviit 3 palautumispäivää!"
Silti Shirlyä näkee tämän tästä Keski-Suomessa Päijänteen rannalla.
– Jyväskylä on rakas kotikaupunkini, ja sitä se tulee aina olemaan. Vanhempani ja paras ystäväni asuvat edelleen siellä. Myös koirani viihtyy Jyväskylässä, koska vanhempieni takapihalla riittää lääniä juosta, Shirly kertoo Seiskalle.

Näin Shirly Karvinen ja Sanni nauttivat Pariisissa - mukana tuttu bilejengi

Jyväskylän ja Helsingin väliä ravaava juontaja on tottunut muutenkin matkustelemaan. Shirlyllä on todellinen maailmankansalaisen tausta, sillä hän asui lapsuudessaan suomalaisen isänsä työn takia Saudi-Arabiassa, Keniassa, Sambiassa ja Tansaniassa.
Shirlyn äiti on puolestaan kiinalainen. Juontaja harmittelee Seiskalle, ettei ole päässyt koronan takia käymään toisessa kotimaassaan kahteen vuoteen.
– On turhauttavaa, kun ei edes tiedä, koska pääsen sinne seuraavan kerran. Kyseessä on kuitenkin Kiina, eikä sinne matkusteta noin vain.
– Kurjinta on, että kiinalainen isoäitini menehtyi joitakin kuukausia sitten. Häntä en valitettavasti päässyt hyvästelemään koronan vuoksi. Olisi ollut ihanaa olla siellä paikalla, mutta tällaista tämä elämä ikävä kyllä välillä on.