Selviytyjät Pohjola saa Haaparannan kunnalta 150 000 euron tukirahat!

Selviytyjät
Mainos
Mainos päättyy

Nelonen tiedotti heinäkuun lopulla, että huippusuosittu Selviytyjät Suomi kuvataankin poikkeuksellisesti Pohjolassa. Aiempina vuosina sarja on tehty Filippiineillä, mutta nyt kohteena on Ruotsin Haaparannan edustalla sijaitsevat saaret.

Ruotsin yleisradioyhtiön SVT:n mukaan ruotsalaisten versio Selviytyjistä eli Expedition Robinson kuvataan samassa kohteessa. 

Selviytyjät Suomi: kuvauspaikkoja rakensi 50 kirvesmiestä Jari Sillanpään naapurissa – kuvat!

Selviytyjät

Ruotsalaislehti Expressenin mukaan Haaparannan kunta on myöntänyt noin 150 000 euron tukirahan kuvauksille. Kunnanvaltuustossa iloitaan kuvausten siirtymistä heidän kotikulmillensa.

Mainos
Mainos päättyy

Ohjelman odotetaan houkuttelevan turisteja rajakaupunkiin, mutta kuvaukset ovat saaneet myös kritiikkiä. Ruotsalaismedian mukaan paikalliset ovat huolissaan kuvausten mahdollisesti kasvattamasta tartuntariskistä koronatilanteessa.

Selviytyjät

Koronapandemia iski tämän vuoden aikana pahasti Ruotsiin. Haaparanta on selvinnyt pandemiasta suhteellisen hyvin, sillä Norrbottenin läänissä on tällä hetkellä vain 1 500 vahvistettua tartuntaa.

Koko maassa vahvistettuja tartuntoja on yli 80 000, joka on yli kymmenen kertaa enemmän kuin Suomessa. Ruotsissa on tällä hetkellä tilapäinen maahantulokielto muualta kuin ETA-maista ja Sveitsistä. Yli 50 hengen julkiset kokoontumiset ja hoivakotivierailut on kielletty.

Selviytyjät Suomi kuvataan Ruotsissa - Jari Sillanpään naapurissa!

Ruotsissa käyneiltä suomalaisilta edellytetään kotimaahan paluun jälkeen omaehtoista karanteenia.

Toistaiseksi Suomessa on jäänyt vähälle huomiolle, millaisia koronariskejä Selviytyjät-kuvaukset aiheuttavat.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan