Salasutinoita piisaa! Laulajakaunotar Behm yhdistetty useisiin julkkismiehiin

Rita Behm
Mainos
Mainos päättyy

Komeetan lailla Suomen pop-taivaalla kiitävän Rita Behmin, 26, nousu Suomen suosituimmaksi tähdeksi on ollut huima.

Aiemmin ykköspaikkaa pitänyt Jenni Vartiainen on hänkin jo jäänyt tulokkaan varjoon. Tämä näkyy myös menneen kesän keikkamäärissä ja niistä tulleissa rahamääristä.

– Behm oli yksi kesän suosituimmista festariesiintyjistä. Koronapandemian tuomien rajoitusten ja lyhyen kesän takia järjestäjät joutuivat jopa kilpailemaan keskenään saadakseen hänet omaan tapahtumaansa.

Behm ehti koronapandemiasta ja sen tuomista rajoituksista huolimatta heittää kesän aikana lähes parikymmentä julkista keikkaa.
Behm ehti koronapandemiasta ja sen tuomista rajoituksista huolimatta heittää kesän aikana lähes parikymmentä julkista keikkaa.

Keikkajärjestäjät kilpailevat Behmistä – näin laulajakaunotar tienasi kesän keikoillaan

Mainos
Mainos päättyy

Näyttävää kaunotarta on yhdistetty romanttisessa mielessä pitkin kesää sekä julkisuuden henkilöihin että taviksiin.

Seiskaan tulleiden vinkkien mukaan Rita viihtyi muutama viikko sitten Blind Channelin keikalla Helsingissä yhden bändin jäsenen kanssa ja poistui keikalta tämän seurassa kahdestaan. Lisäksi Ritaa on yhdistetty kesän aikana niin julkkisvalokuvaajiin, -blokkariin kuin -kirjailijaankin.

Näyttävää kaunotarta on yhdistetty menneen kesän aikana niin valokuvaajiin, kirjailijoihin kuin musiikki-alan tuottajiin ja solisteihin.
Näyttävää kaunotarta on yhdistetty menneen kesän aikana niin valokuvaajiin, kirjailijoihin kuin musiikki-alan tuottajiin ja solisteihin.

Visusti yksityisyyttään varjeleva Behm muutti viime keväänä aivan Helsingin ydinkeskustaan.

Suhdepaukku?! Laulajatähti Behm hempeili avoimesti julkkisbloggaajan kanssa

Draaman kaari viehättää -debyyttialbumin julkaisun ja vilkkaan keikkakesän jälkeen Behmin kalenterissa häämöttää nyt yli kuukauden mittainen tauko.

Seiskan tietojen mukaan Behm keskittyy tauon aikana lomailuun sekä uusien kappaleiden tekemiseen.

Mainos
Mainos päättyy

Lahden suunnasta lähtöisin olevan laulajan elämään kuuluu myös alle kouluikäinen lapsi, joka asuu enimmäkseen Ritan entisen aviopuolison kanssa.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan