Saara Aalto juhli Meri-rakkaansa kanssa tangokuningas-exänsä Teemu Roivaisen häissä - mukana menossa myös Waltteri Torikka!

Vuoden 2014 tangokuningas Teemu Roivainen on mennyt naimisiin pitkäaikaisen tyttöystävänsä kanssa.
Seiska uutisoi parin kihlauksesta viime tammikuussa.
SAARA AALLON TANGOKUNINGAS-EX TEEMU ROIVAINEN KIHLASI RAKKAANSA - SUHDE ALKOI KOLMIODRAAMASTA!
Morsian on julkaissut häistä useita kuvia yksityisessä Instagram-profiilissaan.
Pariskunnan rakkaus roihahti kohunkatkuisissa merkeissä, sillä ilmassa oli todelliset kolmiodraaman ainekset, kun Teemu seurusteli vielä tuolloin laulajakollegansa Saara Aallon kanssa.
Tuoreiden tangokuninkaallisten rajut suhdetaustat: tyly avioero ja kolmiodraama!
Kolmikko on nykyään kuitenkin todella hyvissä väleissä, ja Saara oli myös juhlimassa exänsä avioitumista yhdessä naisystävänsä Meri Sopasen kanssa. Lisäksi hääkuvissa vilahtaa laulaja Waltteri Torikka.
Saara kilpaili The Voice of Finlandissa keväällä 2012. Tuolloin Teemu työskenteli laivamuusikkona ja iski silmänsä risteilyaluksella työskentelevään blondiin kosmetiikkamyyjään.
Seiskan tietojen mukaan kaunotar on sittemmin työskennellyt muun muassa meikkaajana ja lentoemäntänä.