fbq
Mari Prinsessa Luhtavaara vuonna 2010.

Roope Salmisella ja BB-Marilla tiivistä yhteydenpitoa jo kauan: ”Puoli kaupunkia tietää, että Roope säätää Marin kanssa”

Mari Prinsessa Luhtavaara tuli vuonna 2010 tunnetuksi Big Brother -kilpailijana. Hän oli tuolloin 18-vuotias. Huomiota hänen kohdallaan herätti tuolloin se, että hän oli esiintynyt 17-vuotiaana eli alaikäisenä sEXHIBITION-seksimessuilla eroottisena tanssijana.

Lähipiirin mukaan ennen Sara Sieppiin tutustumistaan laulaja Roope Salminen ja Mari tapailivat usein, mutta eivät varsinaisesti seurustelleet.

ROOPE SALMISEN OUTO NAISRULETTI: VIETTI YÖN BB-MARIN KANSSA JA HEMPEILI TURKULAISNAISEN KANSSA - SARA OLI ESPANJASSA!

Seiska sai vihiä jo puolitoista vuotta sitten, että Roopen ja Marin yhteydenpito jatkuisi tuoreesta avoliitosta huolimatta. Se hiipui kuitenkin useiksi kuukausiksi, mutta aktivoitui tämän kevään kynnyksellä.

Ystäväpiiri tietää kertoa, että viestit kulkevat Roopen ja Marin telelinjojen välillä useita kertoja päivässä.

- Puoli kaupunkia tietää, että Roope säätää taas Marin kanssa tilaisuuden tullen, osapuolet hyvin tunteva henkilö paljasti Seiskalle.

ROOPE SALMINEN MYÖNTÄÄ YÖN BB-MARIN KANSSA: OLLAAN OLTU PALJON SAMOILLA KEIKOILLA

Seiskalle myös vinkattiin, että yhdet treffit oli sovittu Saran Espanjan-matkan ajaksi. Näin Seiska sai kuvattua, kun Mari astui ulos Roopen ja Saran kodista, jonne oli jäänyt bileiden jälkeen jatkoille.