Skip to main content
Vain Seiskassa!
Kolmiodraama

Roope Salmisen outo naisruletti: vietti yön BB-Marin kanssa ja hempeili turkulaisnaisen kanssa – Sara oli Espanjassa!

Tv- ja laulajasuosikki Roope Salminen, 27, kärähti avovaimolleen Sara Siepille, 25, rikkomalla yhteisesti sopimansa herkkulakon, mikä huvitti nettikansaa viime viikonloppuna. Espanjassa lomalla ollut Sara seurasi netin kautta MTV3:n Enbuske, Veitola, Salminen -ohjelmaa ja näki, kuinka poikaystävä nautti kakkua tv-kamerat unohtaneena.

Roope Salminen jäi kiinni itse teossa – Sara Siepiltä jäätävä kuitti!

Jo ennen kakun salasyöntiä Roope oli parina edellispäivänä nauttinut myös kahdesta eri naisseurasta. Avoparin kotiovella kävi näet mielenkiintoinen vilske Saran matkan aikana.

Seksimessuilta tuttu

Ennen avoliittoaan Saran kanssa Roope on toki tapaillut muitakin naisia. Yksi heistä on vuoden 2010 Big Brother -talossa kilpaillut Mari Prinsessa Luhtavaara, 26.

Lähipiirin mukaan Roope ja Mari tapailivat usein mutta eivät varsinaisesti seurustelleet.

Roopen ja Marin yhteydenpito kuitenkin aktivoitui tämän kevään kynnyksellä.

– Puoli kaupunkia tietää, että Roope säätää taas Marin kanssa tilaisuuden tullen, erikoisen kuvion osapuolet hyvin tunteva henkilö paljasti Seiskalle.

Seiskalle myös vinkattiin, että yhdet treffit on sovittu Saran Espanjan-matkan ajaksi.

Riensi taksilla töihin

Seiskan paparazzi ikuisti Marin kirmaamasta viime viikon keskiviikkoaamuna (10.5.) klo 9.26 Roopen ja Saran kotiovesta suoraan taksiin, 20 minuuttia Marin lähdön jälkeen Roopekin poistui asunnosta.

Artisti suuntasi illaksi Turkuun Kolina-ryhmän improvisaatiokeikalle. Roopen työt Turussa loppuivat iltakymmenen aikoihin, mutta komistus saapui Helsinkiin vasta hieman ennen kahta yöllä.

Halailua autossa

Roope ei suinkaan saapunut kotiinsa yksin, vaan hän istui pelkääjän paikalla turkulaisen opiskelijatytön kyydissä.

Pari jäi juttelemaan Roopen asunnon edustalle autoon noin vartiksi. Kun Roope alkoi tehdä lähtöä autosta, ryhtyi opiskelijatyttö halaamaan muusikkomiestä. Tyttö kääntyi halaamaan Roopea pitkäksi aikaa. Hellyyden- osoitukset kestivät kymmeniä sekunteja. Roope myös laittoi kätensä tytön olkapäille, ja he katsoivat toisiaan silmiin.

 

Lue kaikki käänteet ja katso paparazzikuvat tänään ilmestyneestä Seiskasta!


Teksti:
Panu Hörkkö ja Anne Pennanen
Kuvat:
Seiskan arkisto

Suosituimmat

Ladataan sisältöä

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!