Rinnat paljaana sähkötuolissa! Rohkeasti poseeraava Anna Eriksson, 45, perustelee rajua uutuuselokuvaansa: ”Internetkin luotiin pornon tähden”

Anna Eriksson.
Mainos
Mainos päättyy

Laulajana ja taiteilijana tunnettu Anna Eriksson, 45, herätti heinäkuussa huomiota uutuusteoksellaan. Hän on ohjannut ja käsikirjoittanut jo etukäteen jonkin sortin kohua herättäneen W-nimisen fantasiaelokuvan, jonka pääroolin myös näyttelee.

W sai maailmanensi-iltansa elokuussa Sveitsissä maineikkailla Locarnon elokuvajuhlilla, joiden avajaiselokuva Annan filmi sai kunnian olla. Syyskuussa Suomen ensi-iltansa saavan elokuvan kuvasto on rajua, kuten ennakkokuvistakin voi päätellä.

Heinäkuussa julkaistuissa elokuvan ensiotoksissa näkyy, kuinka Annan näyttelemä hahmo poseeraa alasti sähkötuolissa.

Anna Eriksson poseeraa elokuvansa promokuvassa alasti sähkötuolissa – katso kuvat!

Mainos
Mainos päättyy
Anna Eriksson, 45, palkittiin Espoo Ciné -palkinnolla. Hän sai 3 000 euron arvoisen Valofirman lahjakortin tulevia elokuvaprojektejaan varten.
Anna Eriksson, 45, palkittiin Espoo Ciné -palkinnolla. Hän sai 3 000 euron arvoisen Valofirman lahjakortin tulevia elokuvaprojektejaan varten.

Seiska tapasi Anna Erikssonin maanantai-iltana Espoo Ciné-elokuvafestivaalin avajaisissa. Historian toisen Espoo Ciné-palkinnon pokannut taiteilija jutteli mieluusti kohua herättäneestä elokuvastaan, jonka tekeminen oli kuulemma rankka prosessi.

– Se on ollut pitkä ja rankka kolmen vuoden projekti. Koko elokuva kuvattiin pahimpana pandemia-aikana kylmissä ja vaikeissa olosuhteissa, Anna sanoo Seiskalle.

– Se oli aika rankka kokemus, mutta olen tyytyväinen, että se on valmis ja että siitä tuli sellainen kuin tuli.

Anna ei epäröi tehdä rajujakaan elokuvia tuodakseen omia näkemyksiään julki.
Anna ei epäröi tehdä rajujakaan elokuvia tuodakseen omia taiteellisia näkemyksiään julki.

Anna Eriksson hätkähdytti Espoossa – erikoinen toivomus sai yleisön kohahtamaan

Annan ohjaama, käsikirjoittama ja näyttelemä W kertoo kuolemansairaasta Eurooppa-nimisestä naisesta, joka tappaa aikaa kiinalaisen mieskoneen seurassa. Monikerroksisen ja paikoin rajun rainan on tuottanut Annan aviomies Matti Pyykkö.

Mainos
Mainos päättyy

– Se oli luonnollista. Elokuvani ovat aika rajuja ja ne vaativat totaalista henkilökohtaista heittäytymistä. Minusta on hienoa, että kameran toisella puolella on nimenomaan oma aviomies eikä kukaan muu, Anna sanoo Seiskalle.

Miksi elokuvasi ovat niin rajuja?

Annan ohjaama, käsikirjoittama ja näyttelemä W kertoo kuolemansairaasta Eurooppa-nimisestä naisesta, joka tappaa aikaa kiinalaisen mieskoneen seurassa
Annan ohjaama, käsikirjoittama ja näyttelemä W kertoo kuolemansairaasta Eurooppa-nimisestä naisesta, joka tappaa aikaa kiinalaisen mieskoneen seurassa.

– Elämme aika vaarallisia aikoja. Mielestäni taiteilijan tehtävä on katsoa aikaansa sellaisella kuin se näyttäytyy ja yrittää etsiä totuutta sitä kautta. Jollei sitä tee, minusta taidetta ei voi tehdä ollenkaan. Ei elokuvasta oikeastaan muunlaista voinut tullakaan.

Kuin yö ja päivä! Tummanpuhuva Anna Eriksson tyrmäsi paljastavassa pitsipuvussa, valovoimainen Paula Vesala yllätti rohkealla rintavaollaan - katso kuvat!

Annaa alkaa hymyilyttää kysyttäessä alastomuudesta, jota hänen elokuvissaan riittää. Annalle Aatamin asussa taiteen tekeminen on yhtä arkipäiväistä kuin kaupassa käynti.

– Alastomuus ei ole minulle mikään juttu. Alastomuutta on nykyään ihan joka paikassa. Internetkin varmaan luotiin pornon tähden. Minua ihmetyttää se, miksi se kuohuttaa joitain ihmisiä ja toisia taas ei, Anna pohdiskelee.

Mainos
Mainos päättyy

Olisitko uskonut? Laulaja Anna Erikssonilla on rautaisia hermoja vaativa harrastus – varoittaa fanejaan: ”...eikä kannata lähteä kokeilemaan ilman ammattilaisten ohjausta” – video!

Anna Erikssonin elokuva W saa syyskuussa Suomen ensi-iltansa.
Anna Erikssonin uutuuselokuva W saa syyskuussa Suomen ensi-iltansa.

– Itse en pidä alastomuutta yhtään minään, mutta toisaalta pitää myös olla hyvä syy, miksi alastomuutta näytetään.

Kenelle elokuvasi W on tarkoitettu?

– Voisin sanoa, että ihan kaikille. Kaikille niille, jotka kokevat tässä ajassa irtonaisuutta ja ahdistusta. Ja niille, jotka haluavat tuntea siitä jonkinnäköisen katarsiksen.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
Rinnat paljaana sähkötuolissa! Rohkeasti poseeraava Anna Eriksson, 45, perustelee rajua uutuuselokuvaansa: ”Internetkin luotiin pornon tähden”