Redraman maailma romahti syksyllä 2010 – muistelee uutuuskirjassa painajaismaista hetkeä: ”Minkä helvetin takia minä en ole kuollut”
Räppäri Redraman, oikealta nimelään Lasse Mellbergin, 44, elämästä on ilmestynyt kirja. Tänään keskiviikkona 10. elokuuta julkaistussa, Johannes Lahtelan kirjoittamassa opuksessa Redrama – liekeistä luovuuteen (Otava) perataan sanataiturin vaiheita ylä- ja alamäkineen.
Yksi artistin kovimmista karikoista osui syksyyn 2010. Lähes koko aikuisikänsä päihdeongelman kanssa paininut Redrama oli tuolloin onnistunut olemaan kuivilla kolmisen kuukautta. Miehen mieli oli korkealla, eikä vähiten siksi, että takana oli erittäin onnistunut, päihteettömänä vedetty keikka.
Se oli iso riemunaihe Redramalle, joka päätti tuolloin jakaa ilonsa pikkuveljensä Albertin kanssa. Tälläkin oli päihdehistoriaa, mutta veli oli pysynyt kuivilla lapsensa syntymän myötä.
Me Naiset: Redrama retkahti 12 vuoden raittiuden jälkeen - syksyllä katkaisuhoitoon!
Niinpä Redrama soitti pikkuveljelleen Albertille. Elettiin isänpäivää marraskuussa 2010. Isänpäiväpuhelun piti olla iloinen, mutta se sai sekunnissa surullisen sävyn: Albert olikin täysin yllättäen retkahtanut.
– Mä olen mokannut kaiken. Mä retkahdin taas, ja olen vetänyt kamaa ihan urakalla… nyt koko isänpäivä on pilalla. Mä nukun sohvalla. Mä en tarkoittanut mitään pahaa… mä oon niin pahoillani… mä en tiedä mitä tehdä…
Apua! Räppäri Redrama oli jäädä bussin alle Turun keskustassa - dramaattiset kuvat
Kirjan mukaan Albert oli tämän sanottuaan purskahtanut itkuun. Redrama yritti lohduttaa veljeään ja houkutteli tätä vertaistukiryhmään. Aihe eskaloitui veljesten väliseksi riidaksi puhelimessa, jonka päätteeksi Redrama puuskahti pikkuveljelleen:
– Ja mä en vittu jaksa kuunnella sua, räppäri raivosi saaden veljeltään vastukseksi:
– Älä käännä selkääsi mulle. Jos sä käännät selkäsi, niin mulla ei ole ketään.
Kirjan mukaan tämä oli viimeinen kerta, kun Redrama jutteli veljensä kanssa.
Riidan jälkeisenä aamuna Redrama oli lähtenyt huhkimaan kuntosalille. Kirjassa kerrotaan kesken treenin tulleesta puhelusta. Soittajana oli isoveli Petter, joka lausui kauhean lauseen:
– Albert on kuollut.
Suomalaisräppärin raju velkahelvetti alkoholismin takia - velkaa oli lähes 100 000 euroa!
Kirjan mukaan Redrama kuuli puhelimesta, kuinka suru-uutisen toimittanut isoveli romahti langan toisessa päässä. Samoin kävi hänelle itselleen.
– Olin turta. En kyennyt itkemään, huutamaan enkä luhistumaan. Kyyneleet vain valuivat poskilleni. (...) Mietin, minkä helvetin takia minä olin elossa.
Kursivoidut kohdat ovat lainauksia kirjasta Redrama – liekeistä luovuuteen (Otava).