Pitkään sairastellut Susanna Laine julkaisi hämyisen päivityksen

Juontajatähti Susanna Laineelle joulukuun alku tarkoittaa uutta ajanjaksoa elämässä.
Susanna paljastaa, että on pitkän sairastelun jälkeen vihdoin palannut ulkoilun pariin. Hänen juoksuintonsa koki kolahduksen flunssan iskettyä.
Hän julkaisi kuvapäivityksen Instagram-tilillään, jossa kertoo, miten hänen ensimmäinen päivänsä joulukuussa sujui.
- Eka juoksulenkki kuukauden flunssan jälkeen. Vartti hölkkää, vartti kävelyä. Pimeys näytti jopa hetkittäin kauniilta, hän kirjoittaa.
Juontaja on ottanut rauhallisesti ulkoilusessionsa. Otoksessa lumipeitteiset kaislat sojottavat tummaa taivasta vasten.
Susanna Laine työstään: "Koko ajan odotan, koska tämä loppuu"
Ulkoiluvaatteet päälle vetänyt Susanna kuitenkin pohtii, että ehkä kävelylenkki olisi parempi aloitus liikkumiselle kuin juokseminen.
- Käynnistysvaikeuksia... hän kirjoitti tarinaansa.
Ikävästä flunssasta huolimatta Susanna on pystynyt hoitamaan asioita. Viime viikolla Petri Nygårdiin yhdistetty juontaja poseerasi juhlavassa mekossa ja kertoi etsivänsä sopivaa vaatetta jouluiseen tilaisuuteen.
Punaiseen pukuun tarttunut Susanna on jo ehtinyt fiilistelemään joulua riisipuuron muodossa.