Paula Vesala ja Mmiisas juontavat UMK-finaalin! Juontopesti molemmille hyppy tuntemattomaan

Yle julkisti tiistaiaamuna tämänvuotisen Uuden Musiikin Kilpailun juontajat. Tällä kertaa vastuun saavat juontajina varsin vihreät laulaja-lauluntekijä Paula Vesala ja sometähti Mmiisas eli Miisa Rotola-Pukkila.
Vesala myös esiintyy UMK-finaalissa täysin UMK:ta varten suunnitellun kansainvälisen tason show'nsa kanssa.
- UMK:ssa otin tavallaan pestin hulluuteen, koska en yhtään tiedä, onko minusta juontajaksi, Vesala kuvailee Ylen tiedotteessa.
- Odotan UMK:ssa upeita esityksiä sekä ihan eniten sitä hetkeä kun saamme kysyä kansainvälisiltä raadeilta pisteet. Omassa esityksessäni on ihan mieletön tekijätiimi mukana, ja on ilo saada lavalle myös suomalaisen nykytanssikentän ammattilaiset koreografi Natasha Lommin johdolla. Hänen kädenjälkensä on tuttua jo esimerkiksi omalta areenakeikaltani.
The Rasmus ja Tommi Läntinen kisaavat pääsystä Euroviisuihin! Tässä ovat vuoden 2022 UMK-kilpailijat
Mmiisas kertoo tiedotteessa puolestaan olevansa todella kiitollinen juontajapestistä ja mahdollisuudesta päästä kehittämään omia juontotaitojaan.
- Kun kuulin juontomahdollisuudesta purskahdin itkuun ja jalat pettivät alta, Mmiisas kertoo.
- Tämä on minulle uskomattoman hieno tilaisuus ja euroviisufanina on upeaa päästä kokemaan UMK-huuma paraatipaikalta. Olen tuottanut sosiaalisessa mediassa sisältöä yli 10 vuotta ja Youtube-videoita kuvatessa perinteisen median maailma ja tv-esiintyjän työ ovat alkaneet kiinnostaa enemmän. Suoran lähetyksen taianomainen tunnelma kiehtoo minua.

Suomen eruoviisuedustajan paikasta UMK-finaalissa kilpailevat BESS, Cyan Kicks, The Rasmus, Tommi Läntinen, Isaac Sene, Olivera ja Younghearted.