
Painajaismainen paluulento! Tauski Peltonen järjesti yläilmoissa ennennäkemättömän show’n: ryyppäsi, vonkasi ja ahdisteli – ”Mietin, että ei j***lauta”
Väsymätön iskelmäveijari Tauski Peltonen nostatti hiljattain kulmakarvoja paluulennolla Suomeen. Seiska on saanut lukuisia surullisia vinkkejä tapahtumista, jotka juontavat juurensa yläilmoihin matkalla Gambiasta Tanskan kautta takaisin kotimaahan.
– Lomajuomaa nauttinut Tauski kuorsasi valitettavasti vain osan matkasta. Hereillä ollessaan hän ahdisteli edessään istuneita nuoria naisia, Seiskalle kerrotaan.
Tapahtumia läheltä seuranneen kanssamatkalaisen mukaan Tauskin kaunottarille suunnattu kielenkäyttö ei varsinaisesti täyttänyt kaikkein kohteliaimpia käytöskriteereitä. Sinä vain -jättihitistään tunnettu iskelmäori oli kuulemma myös ”hellästi taputellut” naisia näiden päälaelle.
– Lopulta se tilanne eskaloitui siten, että nuoret naiset joutuivat vaihtamaan paikkoja. He pääsivät istumaan koneen etuosaan, kun taas Tauski jäi örväämään omalle paikalleen koneen takaosaan.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Kyseinen lento oli pitkä, mutta Tauski ei tylsistynyt. Seiskan silminnäkijät kertovat sekavasti käyttäytyneestä herra Peltosesta, joka keksi kuulemma jatkuvasti jotain pientä jäynää.
– Hän esimerkiksi ostatti juomia vieressä istuneen vanhemman rouvan piikkiin. Tämä nainen nautiskeli juomia Tauskin kanssa, mutta nähdäkseni hän oli ainoa, joka joutui niistä maksamaan. Ja Tauski janosi häneltä vain lisää juotavaa!
Jossain vaiheessa tilanne kuulemma taas rauhoittui, kun iskelmäveijari alkoi vedellä hirsiä. Kaikkinensa Tauskin käytös oli kuulemma varsin sekavaa ja vähän ”kuumottavaakin.”
– Aika sekavaa se oli. Hän valitteli tälle varttuneemmalle rouvalle, että Suomeen päästyä hänen pitäisi auttaa Tauskia matkalaukkujensa etsimisessä, Seiskalle kerrotaan.
– Häneltä oli kuulemma viety Gambiassa puhelin ja käsimatkatavaroihin soveltuva laukku. Jollei iso mies osaa edes pitää matkatavaroistaan huolta, niin… Ihan 5-vuotiaan touhua. Mietin vain, että ei j***malauta.