Oho, Aamulypsy-tähti Juha Perälä ja Noora-kihlattu löivät hääpäivänsä lukkoon – ”Haluamme perhekeskeiset häät!”

Aamulypsyn juontaja Juha Perälä, 35, kihlautui viime vuoden lopulla laulajana ja mallinakin tunnetun Noora Alhon, 21, kanssa. Helsingin Katajanokalla asuva pariskunta käy jo läpi hääjärjestelyitä.
– Haluamme järjestää perhekeskeiset häät. Suurella todennäköisyydellä pidämme häät lapsuudenmaisemissani Korkeakoskella, joka on parin tuhannen ihmisen kylä Pirkanmaalla. Noora ei ole vielä käynyt siellä, mutta hän on jo ihastunut kylän kirkkoon, Juha kertoo.

– Hääpäivä on jo lyöty lukkoon. Emme mene kuitenkaan vielä tänä kesänä naimisiin. Uskon, että häitä juhlitaan aikaisintaan 2019, mutta en halua paljastaa tarkkaa ajankohtaa.
Juha kertoi Seiskalle jo syyskuussa 2017 löytäneensä rinnalleen elämänkumppanin neljän sinkkuvuoden jälkeen. Pariskunta eli vielä tuolloin etäsuhteessa, sillä Noora asui Isossa-Britanniassa.