Nyt puhuu Aamulypsyn Juha Perälän satumaisen kaunis kihlattu – Nooran, 21, ensimmäinen haastattelu: ”Vauvahuhut ovat perättömiä – haluan häät ennen lapsia!”

Radio SuomiPopin Aamulypsy-ohjelmasta tuttu Juha Perälä, 35, kihlasi rakkaansa Noora Alhon taannoisen Floridan-matkan päätteeksi. Hääkellojen soinnin lisäksi pariskunnan suunnalta on alettu odottaa vauvauutisia.
Puheet mahdollisesta perheenlisäyksestä saivat alkunsa, kun Juha alkoi julkaista lähes 130 000 Instagram-seuraajalleen vihjailevia somepäivityksiä. Kihlajaiskuvansa yhteyteen hän oli merkinnyt aihetunnisteen pikkuperis. Sitten tuli vihjausta ultraäänitutkimuksesta.
Lisäksi Peris on puhunut aiheesta Aamulypsyn suorissa lähetyksissä, joissa hän on muun muassa kertonut olevansa kiinnostunut koti-isän roolista.
Vauvahuhu alkoi velloa villinä, kun Juha jakeli Seiskalle mystisiä kommentteja Aamulypsyn 2 000. juhlalähetyksen yhteydessä. Hän mainitsi ”iloisesta perhetapahtumasta” ja ettei hän ollut julkaissut mitään ”läpällä” somessa.
Myöhemmin Noora itse otti yhteyttä Seiskan toimittajaan ja kertoi, miten asian laita on.
– Äitinikin alkoi kysellä vauvauutisista, joten tämä täytyy nyt selventää: en siis ole raskaana. Juha on kyllä kertonut minulle haluavansa lapsia, mutta vielä ei ole sen aika, Noora alleviivaa.
– Olemme puhuneet Juhan kanssa moneen otteeseen asiasta. Ja Juhahan on siitä usein saattanut vitsaillakin radiolähetyksissään... Mutta totuus on, ettei ihan vielä kuitenkaan.
Tässä on Aamulypsy-tähti Juha Perälän tuore kihlattu Noora, 21: kuhertelivat lentokentällä – kuva!
Tähän asti julkisuutta vältellyt Noora on häikäisevä, kansainvälisen tason mallikaunotar. Laulajanakin kunnostautunut brunetti loi uraansa Lontoossa, kunnes muutti rakkaansa perässä takaisin Suomeen.
Alkuvuodesta asti avoliitossa asuneilla rakastavaisilla on ikäeroa 14 vuotta, mutta suhde näyttää etenevän nopeasti. Kaikesta päätelleen naimisiinmenostakin on jo puhuttu.
– Minulle on tärkeää, että häät tulevat ennen lapsia. En myöskään ole vielä urallani siinä pisteessä, että haluaisin juuri nyt omaa perhettä, Noora valottaa.