Odottanut vastausta syksystä asti! Big Brother -kilpailun keskeyttänyt Sini sai vihdoin mielenrauhaa: ”Tällaista tilannetta ei ole ollut ennen!” 

sini liljeqvist
Mainos
Mainos päättyy

Viime syksyn Big Brother -kaudella kilpaillut Sini Liljeqvist oli joutunut tosi-tv-ohjelmaan osallistumisen takia oudon kantelun kynsiin. 

Hän sai tietää asian ratkaisun tänään perjantaina 21. toukouuta ja kertoi asiasta Instagram-tilillään. 

- Itse kantelu ja vastaukseni sisältö eivät valitettavasti muodostuneet arvioitaviksi seikoiksi, sillä kantelu oli lähetetty tekaistulla nimellä. "Kantelijan" nimeä ei löytynyt väestörekisteristä. Ilmeisesti tällaista tilannetta ei ole ollut ennen, sillä asia päätyi valvontalautakunnan täysistunnon käsiteltäväksi. Täysistunnon yksitoista jäsentä päättivät yksimielisesti, että ilmeisen väärällä nimellä tehty kantelu jätetään tutkimatta, hän kertoi.

Viime kaudelta tuttu BB-Sini julkaisi näyttävän bikinikuvan - antaa samalla raikkaan tuuletuksen juristien konservatiivisille arvoille: "En ala pukeutua mihinkään kaapuun"

Sini oli odottanut valvontalautakunnan päätöstä syksystä lähtien. Hän ei aio valittaa asiasta hovioikeuteen. 

Mainos
Mainos päättyy

Asianajajana ja varatuomarina työskentelevä Sini jakoi kertovan päivityksensä yhteydessä kauniin kuvan, jonka on ottanut Tiia Heiskanen

Asianajaja joutui keskeyttämään matkansa BB-talossa kesken kaiken syksyllä, kun sai kuulla aviomiehensä hakeneen avioeroa. Tuolloin tuotanto kertoi kilpailijalle asiasta, ja hän lopetti kilpailun saman tien. 

 IS: Big Brother -kilpailun keskeyttänyt Sini hakee lopullista avioeroa yksin 

Viimeisimpien tietojen mukaan hän hakee lopullista avioeroa miehestään yksin, ja hän jätti hakemuksen toisen vaiheen Satakunnan käräjäoikeuteen 6. huhtikuuta. 

Sinin käyttäytyminen BB-talossa herätti hämmennystä, koska hän oli tuolloin hyvin läheisissä tunnelmissa toisen kilpailijan Artun kanssa. He makoilivat sylikkäin talon makuuhuoneessa ja sohvalla sekä nukkuivat yhdessä lusikassa.

Mainos
Mainos päättyy

Näin paljon asianajajana työskennellyt BB-Sini tienasi viime vuonna! 

Sini tuolloin hakeutui paljon Artun seuraan, vaikka ilmoitti miehelle, etteivät he voi jatkaa halailua, jos Artulla on tunteita muita asukkaita kohtaan.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan