Nyt tärähti! Bessiltä vuoden viettelevin esitys?
Suosikkiartisti riemastui Seiskan reportterin havainnosta.
Artisti Bess eli Bess Essi Louhimo, 32, on kiertänyt syksyn mittaan ympäri Suomea uuden albuminsa tiimoilta.
Arkistovideolla Benjamin & Bess Emma-gaalassa 2025:
Nelinkertaisesti Emma-palkitulta popparilta ilmestyi viime keväänä Ultravioletti-niminen pitkäsoitto.
Dancepop-albumilta on puskenut radiosoittoon useita korvamatoja.
– Kaikki levystä tullut palaute on ollut aivan superihanaa, Bess tunnelmoi Seiskalle.
– Musiikissa ja mun työssäni muutenkin on tärkeintä se, että pystyn koskettamaan ihmisiä. Että niistä biiseistä tulee yhteisiä.
Menevää jytkettä
Kotimaisen dancepopin kuningattareksi kuvailtu Bess kertoo huomanneensa keikoillaan, että yleisön joukossa lanteet hytkyvät hyvinkin laajalla skaalalla.
Kiitos kun huomasit sen!
– On ollut muutamia ikärajattomia keikkoja, parit armeijaporukat ja myös vanhempaa jengiä.
– Ihana nähdä, että siinä ikähaitarissa kaikki ovat musiikissa niin läsnsä. Se on ihan parasta.
Loksautti leuat Lahdessa
Hiljattain Bess kipusi lauteille K18-jättijuhlissa. Kyseessä oli Möysän Musaklubin eli XXL Mössön pikkujoulut Lahdessa.
Valtava pikkujoulumassa ällistyi Bessin ilmestyttyä lavalle. Bassoa viettelevästi soittanut artisti keinahteli estradille huimalla eroottisella latauksella.
– Siis jes! Kiitos kun huomasit sen, ihan harkittu juttu. Mä oon fileissä tästä, Bess innostuu reportterille.
Isoja elämänvalintoja
Poplaulajana tunnettu Bess paljastaa soittaneensa aikoinaan bassoa. Otti kuitenkin aikansa, ennen kuin hän tarttui taas soittimeen.
– On täytynyt tehdä isoja elämänvalintoja pitkien rakennekynsien ja basson soittamisen välillä, hän nauraa.
Sitten päätin, että on rock'n'rollin aika ja mä elvytän bassoni mukaan.
– Mä oon nyt viimeiset viisi vuotta valinnut ne rakennekynnet. Mutta sitten päätin, että on rock'n'rollin aika ja mä elvytän bassoni mukaan.
Hän onkin aloittanut kaikki syyskiertueen keikkansa kyseisellä, superviettelevällä bassoperformanssilla.
Yllättävä biisitausta
Bessin Ultravioletti on palkitun tuottajakaksikon, rovaniemeläislähtöisten Iiro Paakkarin ja Arttu Istalan eli Los Rollosin, käsialaa.
Yllättävää kyllä, Emma-palkittujen tuottajavelhojen jättihitti Kuuhun ja takas ei ilmestynyt lainkaan omana sinkkunaan.
– Oltaisiin kyllä haluttu siitä sinkku, mutta siinä kävi niin, että meillä loppui vähän aika kesken, Bess paljastaa.
– Siksi me ei ehditty julkaista sitä sinkkuna. Silti se biisi on striimannut yhtä paljon kuin sinkkubiisitkin.
Bess esiintyy perjantaina Tampereella ja lauantaina itsenäisyyspäivänä Kouvolassa.