Näin rakkaus syttyi! Armi Aavikko ja tämän ex-kihlattu Esko Kuusela tapasivat kantabaarissa: ”En ole ikinä nauranut kenenkään kanssa niin paljon”

Yhdeksäntoista vuotta sitten menehtynyt, vuoden 1977 Miss Suomi Armi Aavikko on ollut koko kesän otsikoissa. Polttomoottorina on toiminut jättihitiksi paisunut Ylen julkaisema kuunnelmadraama Armi Aavikko – siinä välissä olin elossa.
Kuunnelma ylitti jo reilussa viikossa miljoonan kuuntelukerran rajan. Nyt lukemat ovat jo yli 3,5 miljoonaa.
Kaikki eivät kuitenkaan kuunnelmasta ole pitäneet. Seiska tapasi heistä yhden varsinaissuomalaisen bensiiniaseman kahviossa.
Esko Kuusela oli kihloissa ja seurusteli Armin kanssa kolmen vuoden ajan 1998-2001. Esko mietti pitkään, näyttääkö hän vihreää valoa Seiskan haastattelupyynnölle.
– Suostuin, koska Armia pidetään nyt virheellisesti sellaisena johdateltavana hissukkana. Hänellä oli toki alkoholismisairautensa, mutta Armi ei todellakaan ollut mikään ressukka juoppo, Kuusela jyrähtää.
Hänen ja Armin yhteistaipaleen ensiaskeleet otettiin vuonna 1998. Tuolloin maanrakennusalan yrittäjänä toimineella Kuuselalla oli takanaan avioero. Hän istuskeli usein samassa haukilahtelaisessa baarissa, jossa ex-missikin tapasi käydä.
– Meillä oli siellä oma ”johtokunnan pöytä”, jonka ääressä juttelimme ja paransimme maailmaa, Kuusela muistelee.

Päivittäisen jutustelun myötä kaksikon ystävyys alkoi syventyä.
– Kyse ei ollut salamarakastumisesta. Ajatusmaailmamme ja kemiamme osuivat vain yksiin heti alussa. Joillakin ihmisillä niin sanotusti synkkaa heti, Kuusela painottaa.
Armissa viehätti varsinkin valloittava huumorintaju.
– Hän oli erittäin hauska. Armin tilannehuumori oli täysin omaa luokkaansa. Sitten kun kaksi samantyylistä pääsi vauhtiin, ei naurusta meinannut tulla loppua. Voin hyvin sanoa sen, etten ole ikinä nauranut kenenkään kanssa niin paljon kuin Armin kanssa kolmen yhteisen vuotemme aikana.
Vuoden 1999 helmikuussa Esko muutti yhteen Armin kanssa. Hieman myöhemmin keväällä rakastunut pari meni kihloihin. Kihlasormukset ostettiin Rovaniemeltä ja juhlat vietettiin Sodankylässä.

– Sormus on perinteinen kultarengas, Armi kertoi Seiskan haastattelussa muutama päivä kihlajaisten jälkeen.
Esko muistaa kyseiseen ajanjaksoon liittyvän myös omakohtaisen ja hauskan Seiska-muiston.
– Minulla oli silloin ensimmäinen kontakti Seiskan toimittajaan. Hän aluksi lymyili jonkun penkan takana väijymässä salakuvia meistä, hän naurahtaa.
Sittemmin Esko ja Armi antoivat Seiskalle seurustelustaan avoimia haastatteluja.