Näin Muhamedille ja Niinalle kävi kameroiden sammuttua: "Epätodellinen olo"

Love Island Suomi huipentui tiistaina (12.10.) käytyyn finaalin. Voiton veivät Salli ja Eeli, jotka eivät heti uskoneet onneaan. Toiseksi jäivät Nico ja Krete ja kolmansiksi puolestaan Muhamed ja Niina. Salli ja Eeli saivat jaettavakseen huimat 25 000 euroa.
Seiska tavoitti kaikki Love Island Suomi -parit kameroiden sammuttua.
Love Island Suomen voittajat ovat tässä: "Ihan uskomatonta!"
Muhamed ja Niina ovat kiitollisia kokemuksesta. Heitä ei harmita, että voitto meni tällä kertaa toiseen osoitteeseen.
- Tällä hetkellä on tosi kiitollinen fiilis, kun pääsi näinkin pitkälle, Niina summaa.
Niina on Seiskan lukijoille entuudestaan tuttu esimerkiksi Miss Helsinki -kilpailusta.
Niina ja Muhamed ovat molemmat iloisia, että pääsivät osallistumaan ohjelmaan. Kumpikin kehuu loistavaa porukkaa. Myös kotiinpaluu tuntuu nyt todella ihanalta ajatukselta.
- Tosi sellainen epätodellinen olo, että toi kaikki on ohi. Hyvässä mielessä, Niina kuvailee.
Romantiikkaa on yhä ilmassa, vaikka kuvaukset loppuivatkin. Niina kehuu Muhamedia esimerkiksi fiksuksi, avoimeksi ja komeaksi. Myös Muhamed kertoo tunteistaan avoimesti.
- Kyllä mä taisin aika nopeasti ihastua, Muhamed muistelee nyt.
Tunne syveni kuvausten edetessä.

- On niin helppoa olla toisen kanssa, Niinakin kehuu.
Muhamed jakaa fiiliksen.
- Meillä on oikeasti aika hyvä henkilökemia, hän iloitsee. Molemmat nimeävät yhdistäväksi tekijäksi avoimuuden.
Niina kertoo Seiskalle, ettei hän uskonut löytävänsä ohjelmasta yhtään mitään. Tunteet kuitenkin yllättivät hänet. Myös Muhamed on samaa mieltä.
- Lämmin olo tulee, kun on tällainen suhde.
Avoliittoon muutto ei ole vielä ajankohtainen, vaikka saman katon alla nuoret tulevatkin aikaa viettämään.
- Katsotaan, miten homma lähtee luistamaan. On tarkoitus jatkaa seurustelusuhdetta, Muhamed summaa Niinan kompatessa.