Shokkiyllätys: Pudonnut saarelainen palaa Love Islandille puhumaan suunsa puhtaaksi: ”Hän tuli meidän väliimme” – avautuu Seiskalle rankasta kokemuksestaan!

Love Islandin henkeen kuuluu, että villan ovet viuhuvat suuntaan jos toiseen kauden aikana. Saarelta lähetetään sinkkuja kotimatkalle, mutta joskus pudonneetkin tekevät paluun. Seiska paljastaa nyt, kuka astelee tänään takaisin sarjaan tekemään selkoa suhteensa tilasta. Varo kuitenkin juonipaljastuksia!
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Rakkauden saarelle takaisin on lentänyt Oona, joka nähtiin kauden aikana Kimin parina. Harvalle tarjoutuu mahdollisuus palata sarjaan, minkä Oona sanoo tiedostavansa.
- On ihanaa kyllä, että tällainen onni osui minun kohdalleni. Tippuessani minun ja Kimin juttu jäi niin pahasti kesken, eikä itsellä ollut lähtöön sananvaltaa, Seiskan tavoittama tähti kommentoi.
- Haluan mennä selvittämään sen kuvion nyt loppuun.
Oonan mukaan hänen ja Kimin välillä oli ehdottomasti vahvoja kiinnostuksen tunteita toiseen. He pääsivät ensimmäisenä korkkaamaan Love Islandin himoitun sviitin, mikä merkitsi eräänlaista virstanpylvästä parivaljakon suhteessa.
- Se teki todella hyvää saada kahdenkeskistä aikaa, ja päästä keskustelemaan. Meillä meni tuolloin superhyvin, ja oli hienoa päästä sviittiin ihan ensimmäisenä parina.

Pian sviittiyön jälkeen kaksikko kuitenkin erotettiin toisistaan. Oonasta tuli Muhamedin pari, jonka jälkeen hän joutuikin jo kotimatkalle jaksossa 18.
- Tilanne oli aivan hirveä. Edellisiltana ja pudotuspäivänä minulla oli tunne, että niin voisi käydä, joten otin kyllä kaiken irti niistä viimeisistä hetkistä. Aika kovaa se kotiinlähtö silti löi.
Oonan poistuttua Kimi siirtyi sangen sukkelasti toisen naisen hoteisiin, kun hänestä ja Rosa F.:stä tuli pari.
- Se oli kyllä nopeaa toimintaa. Tuntui aika pahalta katsoa yksin kotona niitä jaksoja, kun he hipsuttelivat toisiaan ja nukkuivat yhdessä villassa. Toisaalta ymmärrän, että se on pelin henki. Siellä on pakko jatkaa eteenpäin, mutta silti se tuntui aika pahalta.
Love Islandista juuri pudonnut pari haastattelussa: ”Tässä ei kukaan kuole”
Love Islandin pääohjaaja Sami Manninen kertoo: Näin saarelaisista huolehditaan
Kimi ja Rosa vaikuttavat todella kiintyneiltä toisiinsa, missä riittää Oonalle haastetta, jos hän aikoo voittaa miehen sydämen takaisin itselleen.
- Heitin jo melkein kirveen kaivoon asian suhteen, mutta kyllä minä aion siihen väliin mennä, ja se on karu fakta, että pakkohan minun on se tehdä. Siitäkin huolimatta, että tiedän Rosan olevan tosi ihastunut.
- Mutta tulihan Rosakin yhtä lailla Kimin ja minun väliini tavallaan, kaunotar pohtii.
Oona pyrkii siis tekemään Kimille selväksi tunteensa häntä kohtaan, jonka jälkeen antaa miehen tehdä päätöksen kahden naisen välillä.
- Haluan saada itselleni tiedon siitä, mikä tämä minun ja Kimin juttuni kohtalo on, nyt kun pystyn vielä vähän vaikuttamaan asioihin.
Hän sanoo, ettei hänellä ole saarelaisista muita mielenkiinnonkohteita kuin Kimi.
- Yritän astella villaan itsevarmana ja kertoa Kimille tunteistani. Lopputulos jää nähtäväksi, Oona summaa.
Love Island Suomi ma-la AVAlla klo 21, ja mtv-palvelussa sekä c moressa jo klo 20.