Näin korona-altistunut Sanna Marin vastaa uuteen bilekohuun: "Ei tarvetta erityistoimille"

Uuteen bilekohuun joutunut pääministeri Sanna Marin on vastannut Twitterissä Seiskan uutiseen korona-altistuneena juhlimisesta.
Seiska kertoi aiemmin tänään (5.12.), että pääministeri oli eilen juhlimassa aamuyön tunneille asti siitä huolimatta, että aiemmin samana iltana oli uutisoitu ulkoministeri Pekka Haaviston saaneen koronatartunnan.
Sanna oli altistunut taudille, koska hän oli ollut perjantaina samoissa kokouksissa Haaviston kanssa.
Pääministerin mukaan hän ei katsonut aiheelliseksi muuttaa biletyssuunnitelmiaan.
- Olen tullut lauantai-iltana informoiduksi ministeri Haaviston koronatartunnasta ja samalla saanut arvion, ettei erityistoimille ole tarvetta. Tässä yhteydessä en saanut ohjeistusta välttää kontakteja, Marin kirjoittaa.
Myöhemmin sunnuntaina valtioneuvoston turvallisuusjohtaja ohjeisti kaikkia ministereitä välttämään kontakteja toistaiseksi, ja monen valtioneuvoston jäsenen ohjelmaa on siksi muutettu. Esimerkiksi pääministerin osallistuminen itsenäisyyspäivän juhlallisuuksiin on peruttu.
Hän kertoo, että turvallisuusjohtajan linjaus tavoitti hänet vasta bileiden jälkeen.
- Turvallisuusjohtajan antama ohjeistus valtioneuvostoa koskevista varotoimenpiteistä tavoitti minut vasta sunnuntaina, jolloin olen välittömästi alkanut noudattaa niitä ja heti varannut myös ensimmäisen koronatestiajan.
Pääministeri myös korostaa, ettei hänellä ole todettu koronatartuntaa.
- Olen tänään saanut negatiivisen testituloksen, ja huomenna käyn toisessa testissä. Toiseen testitulokseen saakka vältän kontakteja.