Muistatko? Näin Kimi Räikkönen rakastui Minttuunsa: riitelivät suhteen alussa ryyppäämisestä – kännihölmöilyt loppuivat!

Vanhasta, kaikkien tuntemasta jäämiehestä on jäljellä enää vain kylmäpäiset letkautukset kisapaikoilla, kun Ferrarin F1-ässä Kimi Räikkönen, 38, on kasvanut viimein aikuiseksi. Suomen kansa on oppinut tuntemaan Kimin kuitenkin miehenä, joka nollasi GP-voittojaan parin päivän ryyppyputkilla. Seiska kokosi erikoisimmat sattumukset Kimin yli vuosikymmenen kestäneistä raikuliajoista.

Seiska uutisoi Kimin ja Jennin lopullisesta erosta vasta alkuvuodesta 2013. Poikamies otti vapaudesta kaiken ilon irti, ja Seiskan toimittaja Sami Sinokki seurasi läheltä, miten jäämies vietti samana vuonna kesälomaansa.
– Ryyppääminen aloitettiin varhain päivällä ja se jatkui iltamyöhään – lähes joka päivä. Jos en olisi omin silmin nähnyt, en olisi uskonut sitä todeksi. Kuinka moni huippu-urheilija kykenee ryyppäämään lomansa putkeen? Kimi, ja vielä lähes koko uransa ajan. Hänen täytyy olla aivan poikkeuksellinen lahjakkuus, Sami ihmettelee.
Suven aikana paljastui myös, että Kimi oli iskenyt silmänsä entiseen Seiskaan Tähtityttöön Minttu Virtaseen. Seiskan varjostuspuuhista kehkeytyi todellinen selkkaus.
– Kimin ryyppyremmiin kuuluvat ystävät ovat aina pitäneet huolta, että supertähti sai remuta rauhassa. Jouduin itsekin painimaan erään liigakiekkoilijan kanssa seurueen huomattua meidät. Kimi vihelsi rähinän poikki, veti minut porttikonkiin, pussasi poskelle ja vaati, että nyt otetaan yhteiskuva. Hän oli siinä kunnossa, ettei puheesta paljoa selvää saanut, Sami muistelee.
Harva nainen jaksaa katsoa örvellystä loputtomiin. Loppukesästä Seiska kertoikin, että parikunta oli riidellyt Kimin bilettämisestä. Tämän jälkeen lehdissä ei ole juttuja nähty formulaässän kännäämisestä. Minttu kouli Kimistä mallikelpoisen aviomiehen, jonka kännihölmöilyjä ei tarvitse hävetä.