Muistatko Kimi Räikkösen surullisen kuuluisan marraskuun 2004? Kimi kähmi Kanarialla Dannyn tanssityttöjä ja houkutteli blondin hotellihuoneeseen ”10 promillen humalassa” – katso!

Ferrarin F1-ässä Kimi Räikkönen, 38, on kasvanut viime vuosien aikana aikuiseksi. Nykyään perheenisä nousee otsikoihin vain hempeilystään vaimonsa ja kahden lapsensa kanssa.
Suomen kansa on oppinut tuntemaan Kimin kuitenkin miehenä, joka nollasi GP-voittojaan parin päivän ryyppyputkilla. Rapatessa roiskui, ja F1-mestarin ristiretkistä riittää kerrottavaksi kymmeniä tarinoita. Seiska kokosi erikoisimmat sattumukset Kimin yli vuosikymmenen kestäneistä raikuliajoista.

Kimi nai Jenninsä massiivisten turvatoimien alla Vanajanlinnassa kesällä 2004. Auvo nuorikon kanssa ei kestänyt kauaa. Lokakuussa Kimin raportoitiin juhlineen gorillapuvussa, vikitelleen vieraita naisia ja virtsanneen baarin rappusissa Tampereen yössä.
Marraskuu 2004 on Kimin osalta niin ikään surullisen kuuluisa. Tuolloin Seiska kertoi kolmen päivän ryyppyputkesta Playa del Inglesissä. Siellä F1-miljonääri juhli ilman vihkisormustaan ja nyyhki Jennin jättäneen hänet.
Suomalaisbaareissa Kimi löi 500 euron seteleitä pöytään ja tarjosi kaikille valkovenäläisiä. Hän päätyi humalassa esimerkiksi kesken Dannyn keikan hieromaan iskelmälegendan hartioita ja kähmimään tämän tanssityttöjä. Häiriköinti saatiin loppumaan vasta, kun Virve Rostin silloinen poikaystävä kantoi Kimin väkisin pois lavalta.
Kanarian-reissuun mahtui myös vieraita naisia. Seiska tavoitti blondin, joka oli raahannut baarin ulkopuolelle muovidelfiinin kanssa uuvahtaneen Kimin taksiin. Naisen mukaan matka jatkui hotellihuoneeseen, jonne F1-kuski kaatui heti nukkumaan.
– Raasuparka oli kymmenen promillen humalassa. Ei hän tajunnut, mitä teki, blondi selitti Seiskalle.