Muistatko Mustan Barbaarin? Räppäri tekee paluun kisalavoille – julkaisi kuvan kireästä kehostaan

Muistatko Mustan Barbaarin? Räppäri tekee paluun kisalavoille – julkaisi kuvan kireästä kehostaan

Räppiuraakin luonut Musta Barbaari palaa kisalavoille 7 vuoden tauon jälkeen.

Mainos
Mainos päättyy

Musta Barbaari, oikealta nimeltään James Nikander, 32, yllättää tuoreella uutisellaan.

James julkaisi Instagram-tililleen keskiviikkona (27.9.) kuvan, jossa hän poseeraa paidatta kameralle. Mies on treenannut itsensä kireään kuntoon.

Takaisin kisalavoille! hän huudahtaa kuvansa yhteydessä.

James kilpaili fitnessurheilun parissa vuosia takaperin, mutta päätti lopulta uransa, kun kiinnostus lajia kohtaan lopahti.

Mainos
Mainos päättyy

Kilpailuinto jäi viimeisimpään näytökseen, mutta jotain vuosien varrella sitten tapahtui että tähän pisteeseen ollaan taas tultu, James perustelee.

Musta Barbaari koki traumaattisen hetken Erikoisjoukoissa – oli vaarassa hukkua

Viimeisimmästä kisasta on herran mukaan aikaa jo seitsemän vuotta.

Paloa löytyi taas fitnekseen ja kilpailuun niin paljon, että sen energian tulisi käyttää hyödyksi ja mennä rohkeasti kohti tätä tavoitetta, olenhan vasta 32-vuotias nuorukainen, niin miksi ihmeessä en toteuttaisi itseäni tällä tavoin?

James harjoittelee kilpavalmennustiimi Fit Lionsissa, jonka nimissä myös TTK-tähti Pernilla Böckerman on aikoinaan kilpaillut.

Voi ei! TTK:ssa kisaava Pernilla Böckerman mursi luunsa

Mainos
Mainos päättyy

James on puolestaan tullut viime vuosien aikana tutuksi muun muassa tosi-tv-kilpailuiden osanottajana.

Viime vuoden keväällä suomalaiset seurasivat Jamesin matkaa Erikoisjoukoissa ja muutama vuosi sitten mies taisteli voitosta Selviytyjät Suomessa.

Musta Barbaari avautuu fitnesspiirien hämäräpuuhista - "Muistan, miten kilpailusarjani kultamitalisti..."

Ensimmäisen kerran James nousi julkisuuteen vuonna 2013, kun hän julkaisi suursuosioon nousseen kappaleen Salil eka salil vika.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan