
Monikielinen kasvatus! Mikael Gabriel ja Triana-rakas haluavat lapsensa puhuvan kuutta eri kieltä
Räppäri Mikael Gabriel, 31, sai kihlattunsa Triana Iglesiasin, 39, kanssa perheenlisäystä uudenvuodenaattona, kun pariskunnan Uma-tytär syntyi. Lapsi on molemmille ensimmäinen.
Toistaiseksi on vielä epäselvää, jääkö perhe asumaan Suomeen. Triana on kotoisin Norjasta, ja pariskunta on reissannut Suomen ja Norjan välillä. Triana tunnetaan etenkin Norjan Paratiisihotellin juontajana, joten työt vievät häntä säännöllisesti myös ulkomaille. Tällä hetkellä hän on kuitenkin äitiyslomalla.
Mikael Gabriel harkitsee musiikkiuransa lopettamista?! Pelaa golfin ammattilaiskisassa - kuvat!

– Asumme vielä molemmissa maissa, Mikael kertoi Seiskalle Tanssii tähtien kanssa -ohjelman lehdistötilaisuudessa.
Mikael ja Triana aikovat opettaa Uma-vauvalle useita kieliä norjan ja suomen lisäksi. Trianalla on myös espanjalaiset sukujuuret, ja Mikaelin äiti on virolainen.
– Olen pyöritellyt ideaa, että Umalle opetettaisiin myös englantia, espanjaa, venäjää ja ruotsia, Mikael luettelee.
Yksi mahdollisuus voisi olla sekin, että Uma kävisi aikanaan ruotsinkielistä koulua Suomessa.
– Norjankielistä opetusta ei täältä löydy yhtä helposti, joten suomenruotsalainen voisi olla hyvä vaihtoehto. Ruotsi ja norja ovat aika samanlaisia kieliä, räppäri toteaa.
Artisti on kertonut Instagramissa, ettei esikoisen synnytys mennyt aivan suunnitelmien mukaan. Avopari oli toivonut rauhallista kotisynnytystä, mutta se oli pakko hoitaa sairaalassa. Synnytys kesti lopulta jopa kaksi päivää, ja Triana menetti runsaasti verta.
Myöhemmin tuore äiti kiitteli vuolaasti Mikaelia saamastaan tuesta.
– En ole koskaan elämässäni tuntenut oloani näin rakastetuksi ja tuetuksi. Olen niin poikki, mutta niin onnellinen, Triana kertoi Instagram-seuraajilleen.