Mitä kummaa, Katri Helena? Laulajan julkaisu hämmentää

Katrin sometilillä on eriskummallista liikehdintää.
Katri Helena täyttää syksyllä pyöreitä. Mittariin kilahtaa kunnioitettavat 80 vuotta.
Laulajalegendan ihailijoilla on mahdollisuus juhlistaa idolinsa merkkipäivää yhdessä tämän kanssa, sillä Katri Helena nousee 16. elokuuta Olympiastadionin lavalle. Paikalle mahtuu jopa 50 000 henkeä, joten luvassa on melkoiset synttäripippalot.
Cheekin jalanjäljissä
Tosifanien kannattaakin suunnata stadionille, mikäli mielevät vielä nähdä laulajan livenä. Katri Helena aikoo päättää kuusikymmentä vuotta kestäneen uransa Viimeinen ilta -nimellä kulkevaan konserttiin.
Viime vuosina useat kotimaiset artistit ovat valloittaneet stadionin, etunenässä Cheek vuonna 2014. Lahtelaisräppäri nähtiin Katri Helenan ja muiden rinnalla Vain elämää -ohjelman ensimmäisellä tuotantokaudella 2012. Harvalla stadionilla esiintyneellä muusikolla kuitenkaan on takanaan yhtä mittava ura kuin Katri Helenalla, jota voi hyvillä mielin luonnehtia kansallisaarteeksi.
Joulu keskellä kesää?
Hypeä Anna mulle tähtitaivas -laulajan konsertista on nostatettu hiljalleen kuukausien ajan. Katri Helenan muuten verrattain hiljainen some on täyttynyt tarkkaan harkituilla muistutuksilla tulevasta suurkeikasta.

Viimeisin Instagram-julkaisu kuitenkin poikkeaa joukosta, eikä vähiten ristiriitaisen ajankohtansa takia: Katri Helena poseeraa Warner Music -levy-yhtiön julkaisemassa kuvassa tonttulakki päässään. Kuva on eriskummallinen valinta vuodenaikaan nähden - onhan se postattu keskellä kirkkainta kesää. Kaiken huipuksi kuvatekstissä siteerataan joululaulua.
– Viimeinen ilta on muutakin kuin tunturi ja lunta, viimeinen ilta on ihmismielen rauhan valtakunta, lukee julkaisussa.

Kyseiset sanat on lainattu tietenkin Katri Helenan ikonisesta Joulumaa -kappaleesta. Joulumaa on vain kekseliäästi korvattu viimeisellä illalla. Tarkoitus on selvästi promota 1,5 kuukauden päässä siintävää konserttia. Sen vahvistaa viimeistään itse kuvasta löytyvä teksti:
– Se fiilis kun odotat viimeistä iltaa enemmän kun joulua.
Yleisö jää kaipaamaan
Meemimäiseen, eli internetissä yleisten hupikuvien tyyliin toteutettu julkaisu on uponnut someväkeen kuin kuuma veitsi voihin. Kommenttikentässä moni kertoo olevansa tulossa katsomaan Katri Helenaa elokuussa. Osa taasen jo harmittelee laulajan vetäytymistä lavoilta.
– Ikävä jää, eräs somettaja kertoo.
– Ihana Katri-Helena, toinen toteaa.