Mitä ihmettä? Rahanpesusta tuomittu TIS-Jami kauppaa alusvaatteitaan

TIS-Jami
Mainos
Mainos päättyy

Temptation Island Suomen 10. kaudelta tuttu Jami Majanen on kertonut avoimesti tuottavansa aikuisviihdesisältöä Onlyfans-palveluun.

Jami meni kihloihin marraskuun alussa koiratrimmaajana työskentelevän rakkaansa kanssa. Taannoin Jami kertoi Seiskalle, että kulta on tietoinen Temppari-tähden Onlyfans-tilistä, mutta rakas ei ollut osallistunut sisällön tuottamiseen.

- Olen lähinnä kuvannut sellaista sooloilua, Jami totesi tuolloin.

Rikoksesta syytetty TIS-Jami ja rakas: yllätyskihlat!

Mainos
Mainos päättyy

Onlyfans-tili on edelleen toiminnassa, ja Jami tarjoaa 19 dollaria kuukaudessa maksaville tilaajilleen monipuolisia palveluita. Hän kertoo sivun esittelytekstissä pyrkivänsä toteuttamaan kaikki toiveet ja olevansa tukena vuorokauden ympäri.

- Runkataan yhdessä ja erikseen, Jami kirjoittaa sydämen ja kuolaavan emojin kera.

Jami listaa sivultaan löytyvän esimerkiksi alastonkuvia sekä pano- ja suihinottovideoita. Hän kertoo arvioivansa myös sukuelimiä.

- Minulta mahdollista myös tilata custom videoita ja myyn treeni paitoja ja alusvaatteita! tv-tähti hihkaisee esittelytekstinsä lopuksi.

Jami ei avaa tekstissä sitä, ovatko hänen kauppaamansa alusvaatteet käytettyjä vaiko käyttämättömiä. Tiettävästi kuitenkin käytetyistä alusvaatteista voi pyytää huomattavasti korkkaamattomia korkeamman summan.

TIS-Jami löysi vihdoin rakkauden! Miten käy tosi-tv-tähden kohutun Onlyfans-tilin?

Jami tuomittiin viime marraskuussa Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa rahanpesusta. Käräjäoikeuden asiakirjojen mukaan Majanen on syyllistynyt rikokseen kesäkuussa 2018. TIS-tähti on toisen tekijän kanssa anastanut asianomistajalta (uhrilta) rahaa. 

Mainos
Mainos päättyy

Majasella on värikäs rikostausta. Hänet on aiemmin tuomittu esimerkiksi huumausainerikoksista, rattijuopumuksista, pahoinpitelystä sekä ja ryöstön yrityksestä.

TIS-Jami tuomittiin rahanpesusta - puolusti itseään oikeudessa: Olin koditon narkomaani

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan