Miss Suomen kuolema yllätti missipomo Sunneva Sjögrenin: "Leena oli upea - yksi suosikeistani"

Seiska tavoitti missikeisarinna Sunneva Sjögrenin Sulkavan kesähelteistä.
Uutinen vuoden 1968 Miss Suomen Leena Brusiinin kuolemasta tuli yllätyksenä Sjögrenille. Kuoleman Seiskalle vahvistaa Kaarina Suonio, Leenan sisko.
– Sosiaalisessa mediassa sain missifaneilta viestin, että Leena Brusiin on kuollut. He olivat nähneet myös hautakiven, Sunneva kertoo.
Leena Brusiin nautti suurta menestystä kauneuskilpailuissa.

Missivuosinaan Leena voitti ensin Miss Cinema Europa -tittelin vuonna 1967. Miss Universum -kilpailussa vuonna 1968 hänet valittiin 2. perintöprinsessaksi.
Myös Sunneva nimeää Leena Brusiinin yhdeksi suurimmista missimaailman tähdistä.

– Usein, kun minulta kysytään suosikkimissiäni, Leena Brusiin on yksi heistä. Olen itse syntynyt 70-luvulla, joten Leena on tullut vasta myöhemmin tutuksi, kun lähdin mukaan alalle ja tutustuin missien historiaan. Leena oli upea, Sunneva toteaa.
Leena Brusiin jäi monille tuntemattomaksi ja etäiseksi hahmoksi menestyksestään sekä malli- ja näyttelijäurastaan huolimatta.
– Valitettavasti en koskaan ehtinyt tavata Leena Brusiinia. Hänhän vetäytyi julkisuudesta jo 1970-luvulla. Haluan ilmaista osanottoni ja pahoitteluni menetyksestä Leenan omaisille ja läheisille, Sunneva sanoo.