Mikä aarre! Simo Frangen löysi Kikan antaman lahjan 33 vuoden takaa - sisältää rakkaudentunnustuksen!

Moottoriturpa Simo Frangen, 59, muisteli vastikään somessa takavuosien kohtaamistaan Kikan kanssa. Humoristi ja laulaja tapasivat 1980-luvun lopussa töidensä merkeissä.
- Vuonna 1989 olin juontamassa Tampereella Cabaret Oscarissa tapahtumaa, jossa esiintyi uusi artisti nimeltään Kikka. Häneltä oli juuri ilmestynyt esikoisalbumi "Mä haluun viihdyttää", Simo kirjoittaa somessa.
- Minulla ja Kikalla oli yhteinen takahuone. Olin juuri samana päivänä soittanut Kikan albumin nimibiisin Radio 957:ssa ohjelmassani Maisteri Westermarckin tanssitunti. Kikka oli kuunnellut ohjelmani ja antoi minulle korttinsa nimmarilla varustettuna, Simo taustoittaa.
Simo Frangén avoimena alkoholinkäytöstään televisiossa: "Jatkan edelleen valitsemallani tiellä"
Simo on jakanut someseuraajiensa nähtäville valokuvia kyseisestä fanikortista, jota hän on säilönyt kaikki vuodet. Kortissa on kuva Kikasta kiiltonahkaisessa topissa sekä stringeissä. Kortin takapuolella on Kikan omin kätösin Simolle kirjoitettu nimikirjoitus ja rakkaudenosoitus.
- Harmillista on, että vuosikymmenien aikana tuo vaaleanpunaisella tussilla kirjoitettu omistuskirjoitus on ankarasti haalistunut. Mutta katsokaa tarkasti! Kyllä siinä lukee "Rakkaudella Simolle! Kikka", Simo selventää.
Simo jakoi kuvat fanikortista, koska oli menossa katsomaan tänä vuonna ensi-iltansa saanutta Kikka!-elokuvaa.
Elokuva kertoo kosmetiikkamyyjä Kirsi Viilosen (myöh. Sirén) noususta tähtiartistiksi ja koko Suomen kuumimmaksi puheenaiheeksi. Elokuvan ohjasi Jussi-voittaja Anna Paavilainen ja käsikirjoitti Maarit Nissilä. Pääroolissa Kikkana nähtiin Sara Melleri.
Pikkutuhmuuksia sisältäneillä lauluilla ja näyttävällä pukeutumisella kohauttanut Kikka kuoli vain 41-vuotiaana joulukuussa 2005. Kuolinsyy oli sydänkohtaus.