Me Naiset: Anna Puulla ja puolisolla on tällainen intiimi iltarutiini

Anna ja hänen puolisonsa osaavat pitää huolta suhteestaan.
Laulaja Anna Puu, 42, avautuu Me Naiset -lehden haastattelussa parisuhteestaan. Anna rakastui tuottaja Jukka Immoseen yhteisten töiden parissa vuonna 2015. Pariskunta avioitui vuonna 2022.
Avioliitto on Annalle toinen. Kokemukset ovat opettaneet laulajalle, että parisuhde vaatii työtä. Päättyneestä liitostaan viisastuneena Anna onkin opetellut avoimuutta.
- Olen opetellut puhumaan tunteistani. Odotan myös vastavuoroisuutta, Anna toteaa Me Naisille.
Pelkän puheen voimaan aviopari ei kuitenkaan nojaa. Kahdenkeskinen laatuaika on heille tärkeää. Parisuhdeaikaa otetaan etenkin iltaisin.
- Asensimme saunaosastolle tuplasuihkut. Pitkän päivän päätteeksi vaihdamme kuulumiset iltasuihkussa, Anna paljastaa romanttisen rutiininsa.
Yhteiset suihkuhetket tekevät hyvää. Vuosien varrella pariskunta on hitsautunut tiiviisti ja toimivasti yhteen. Anna kehuukin haastattelussa puolisoaan vuolaasti.
- Hän on ihana lahja, joka jatkaa antamistaan joka päivä. Olemme helvetin hyvä tiimi, Anna toteaa.

Idolsista julkisuuteen ponnahtanut Anna erosi aiemmasta miehestään vuonna 2013. Ex-parilla on yksi yhteinen lapsi. Jukka puolestaan seurusteli aikoinaan laulaja Jenni Vartiaisen kanssa.