Love Islandista poistettu Ali kohun jälkeen: ”Illalla mennään taas”
Ali Liikanen teki ensimmäisen Instagram-julkaisunsa rikostaustansa paljastumisen jälkeen.
Aiemmin kesäkuussa selvisi, että eräällä käynnissä olevan Love Island Suomi -realityn osallistujalla on rikostausta. Mikkeliläinen Ali Liikanen, 27, tuomittiin pahoinpitelystä vuonna 2018.
Ali päädyttiin poistamaan ohjelmasta. Hänen poistumisensa nähdään torstain 15. kesäkuuta jaksossa.
Love Island -kilpailija on poistettu ohjelmasta – syynä paljastunut rikostuomio
Instagramiin Ali ei asiaa ole vielä kommentoinut. Vanginvartijana työskentelevä Ali julkaisi vähin äänin Instagramiinsa kuvan itsestään ja toisesta sarjan osallistujasta.
Kuvatekstissä hän ei paljasta paljoa; aurinkoa ja matchia ylistävä Ali toteaa ytimekkäästi uuden jakson julkaistavan taas illalla.
— Illalla mennään taas, Ali kirjoittaa paljastamatta tulevan jakson tapahtumia.
Love Island -Alin rikostuomio tuli tuotannolle yllätyksenä - näin he kommentoivat shokkiuutista
Ali kommentoi tapahtunutta Seiskalle aiemmin. Hän kertoi, ettei hänen aikomuksenaan ollut satuttaa ketään. Hän myös kertoo katuvansa tapahtunutta. Rikostausta ei tullut esille sarjan tuotannon kanssa, sillä Ali ei puheidensa mukaan tiennyt, että hänellä olisi tuomio.