fbq
Marja Hintikka ja Lenita Airisto

Lenita Airisto tylyttää kirjassaan Marja Hintikkaa kovin sanoin: "Se oli rikollinen teko"

Yrittäjä Lenita Airistolta, 85, on julkaistu uunituore kirja Noitanaisen ilosanoma, joka keskittyy naisvihaan yhteiskunnassamme, työelämässä sekä Lenitan omissa kokemuksissa.

Lenita on vuosien aikana julkaissut lukuisia tietokirjoja, mutta suuri yleisö tutustui häneen ensimmäisen kerran television kautta jo 1950-luvulla. Sittemmin hän on juontanut tv-gaaloja, viihde- ja ajankohtaisohjelmia ja vieraillut lukuisissa ohjelmissa, kuten Korkojen kera, Linnan tähdet ja Kaunis elämä

Lenita Airiston raju kirjapaljastus - pelottava kamppailu Spede Pasasen kanssa: "Paskiainen yritti raiskata"

Kirjassa vilahtaa useita televisiosta tuttuja persoonia, joiden kanssa Lenita on pitkän uransa aikana tehnyt yhteistyötä. Yksi heistä on suosikkijuontaja Marja Hintikka.

Marja Hintikka
Marja Hintikan juontamaa Villa Hintikkaa esitettiin vuonna 2020.

Radiosta ja televisiosta tuttu Hintikka on juontanut lukuisia ohjelmia, kuten Vappu ja Marja Live, SuomiLove ja Laulu rakkaudelle.  Hän myös esiintynyt yleisön rakastamissa viihdeohjelmissa Tanssii tähtien kanssa ja Masked Singer Suomi

Noitanaisen ilosanoma -kirjan sivuilla Hintikka saa kylmää kyytiä Lenitalta, joka kokee joutuneensa Hintikan haastattelussa disinformaation eli harhaanjohtavan tiedon uhriksi.

Paljonpuhuvat kuvat! Maria Nordin muistelee alastonta kotisynnytystään: itkua ja herkkää kuiskuttelua

Lenitan muistelema tapaus on vain parin vuoden takaa. Marja Hintikka oli pyytänyt Lenitaa vieraaksi juontamansa keskusteluohjelman Villa Hintikan avausjaksoon, joka kuvattiin loppukesästä 2019. Jakson teemana oli "voimanaiset", ja vieraiksi oli kutsuttu Lenitan lisäksi muusikko Anna Puu ja nyrkkeilijä Elina Gustafsson

Jörn Donner, Lenita Airisto ja Vesa-Matti Loiri
Jörn Donner ja Vesa-Matti Loiri ovat olleet merkittäviä miehiä Lenitan elämässä - Donner työkaverina, Loiri rakastajana ja ystävänä.

Aku Hirviniemen naama kärähti Italiassa - julkaisi paljonpuhuvaa kuvamateriaalia laskettelureissulta huippumuusikon kanssa

Ennen ohjelman nauhoitusta Lenita oli sopinut ehdot haastattelunsa aihepiiristä, joka käsittelisi muun muassa yrittäjänaisen uraa, naiseutta, tasa-arvoa ja elämässä menestymistä. 

– Nauhoituspäivänä pitkäkestoinen haastattelu polveili runsaasti alkuperäisen suunnitelman ohi yksityiselämäni puolelle, Lenita toteaa.

Lenita Airisto ja Ingvar Melin
Lenita avioitui vuonna 1961 poliitikko Ingvar S. Melinin kanssa. Liitto kesti kymmenen vuotta.

Lenitalle valkeni nopeasti, että ohjelma oli editoitu niin, että työelämän kysymysten sijaan haastattelu keskittyikin naisen rakkauselämään. Etenkin romanssi näyttelijä Vesa-Matti Loiriin esitettiin erikoisessa valossa.

– Kuva- ja äänileikkauksilla esitettiin, että olin naimisissa ollessani vienyt Vesa-Matti Loirin eli avioliiton ulkopuolisen miehen kotiini. Ilmaisu on tietenkin valheellinen, enkä ole koskaan ohjelman kuvauksissa näin sanonut, tai avausjaksossa esitetyllä tavalla puhunut, Lenita paheksuu.

Lääkärin sanat pysäyttivät Minnan – ”Join kuin sieni siihen tahtiin, että ruokatorveeni syöpyi reikä”

Todellisuudessa Lenitan ja Loirin tapaaminen tapahtui vasta vuosi Lenitan ja Ingvar S. Melinin avioeron jälkeen. 

Lenitan aloitteesta asiasta laadittiin tutkintapyyntö, jossa todetaan, että haastattelua on editoitu siten, että Loirin tapaamista kertovaan kohtaan on lisätty leikkaamalla lausahdus, joka antaa tilanteesta valheellisen kuvan. 

Keskusteluohjelman tuottajan mukaan kuvanauhan lopputeksteissä esiintyvät leikkaajat ja editoijat eivät olleet teosta vastuussa.

– Näin ollen vale-editoinnista jäljelle jää vain vastaava toimittaja Marja Hintikka. Se oli tarkkaan suunniteltu ja toteutettu videoväärennös, siis rikollinen teko, Lenita täräyttää. 

Vaimo kuoli syöpään 44-vuotiaana - uutisankkuri Tommy Fräntiltä herkkä kiitosviesti Saara-rakastaan hoitaneille: "Neurokirurgi pelasti vaimoni kolme kertaa"