Leijonat lähtee MM-kultajahtiin – Juhani Tamminen jo valmis torijuhliin: ”Olen siellä eturivissä”

Jääkiekon hallitseva maailmanmestari Suomi aloittaa tänään kultajahtinsa, kun MM-kotikisojen avausottelussa vastaan asettuu Yhdysvallat. Kiekko tippuu jäähän Tampereen Nokia-areenassa perjantai-iltana kello 16.20.
Päävalmentaja Jukka Jalosen Leijonat on saanut viime vuosina satumaista menestystä huippuunsa hitsatun joukkuepelin voimin. Pelisapluuna on ollut kristallinkirkas ja jokainen kiekkoilija on tiennyt täsmälleen oman roolinsa.
Kultaa on myös huuhdottu hyvin erilaisin kokoonpanoin. Kevään 2019 kultaihme tehtiin pelkästään Euroopassa pelaavien voimin, kun taas vuosi sitten maailmanmestaruutta juhlivat myös muutamat NHL-vahvistukset.
Tällä kertaa Suomella on toistaiseksi viisi vahvistusta maailman kovimmasta kiekkoliigasta. Heistä nimekkäin on Colorado Avalanchen supertähti Mikko Rantanen, joka lukeutuu koko NHL:n kirkkaimpaan eliittiin.

MM-lätkää seurataan tarkalla silmällä myös Suomen Turussa. Raudanlujana kiekkomiehenä tunnettu Juhani Tamminen on täysin valmis kevään kiekkokarnevaaliin ja toisiin peräkkäisiin kotikisoihin.
Tämänvuotiset MM-kisat järjestetään Tampereella ja Latvian pääkaupungissa Riiassa, mutta Suomi pelaa kaikki ottelunsa Nokia-areenalla. Myös mitalipelit tahkotaan Tampereella.
– Luvassa on jääkiekon juhla. Näistä kotikisoista on tullut hienolla yhteistyöllä todellinen Suomen kansan festivaali. Mitä enemmän näen näitä aineksia, sitä ahkerammin heitän Don Tami -lippiksiä ilmaan. Ja niitä mulla riittää, Tami sanoo.

Vaikka kaikki näyttää hyvältä ja Leijonan turkki on harjattu viimeisen päälle iskuun, yksi pieni tumma pilvi saattaa lipua horisontissa. On spekuloitu, miten Suomi selvittää ja käsittelee näin selvän ennakkosuosikin asetelman.
Perinteisesti suomalaisille on sopinut lähteä taistoon altavastaajana, mutta Tamminen ei näe tässä mitään ongelmaa.

– Se (ennakkosuosikin asetelma) on vain myönteistä. Meillä on olemassa niin vahva joukkuepelaaminen ja menestyssapluuna, etten olisi siitä huolissani.
– Veli Jalonen joutuu kamppailemaan lähinnä sen suhteen, ettei hypetys mene yli. Fokuksen on pysyttävä oleellisessa, eli otteluihin valmistautumisessa ja itse pelaamisessa. Olemme aina pelanneet joukkuepeliä ja niin teemme varmasti nytkin.
Joukkuepelaaja on myös supertähti Rantanen, joka jakoi tiistain mediatilaisuudessa Tampereella hienosti huomiota pelikavereilleen. Yksi MM-kisahistorian kovimmista vahvistuksista puhuu itsestään vain kysyttäessä eikä muuten pidä mitään meteliä.
Jääkylmä fakta kuitenkin on, että Rantanen tuo pöytään aivan poikkeuksellista huippuosaamista kiekkomaailman absoluuttiselta huipulta.

– Sitten kun voitosta aletaan pelaamaan, kokoonpanosta on löydyttävä myös henkilökohtaista taitoa. Tämä Nousiaisten poika tuo nimenomaan sitä, Tami tietää.
– On harvinaista, että suomalainen supertähti on NHL:ssä nimenomaan ratkaisevassa roolissa. Mikolla on silkinpehmeät kädet ja hän on taitava myös syöttelemään. Kaiken kukkuraksi hän on vielä ihan helvetin iso jätkä.
Tamminen katsoo tietysti myös tulosten taakse. MM-kiekkoa tapittaessaan Turun keisari pyrkii tarkastelemaan pieteetillä peliä nimeltä jääkiekko.
– On kiva katsoa, onko peli menossa kansallisesti johonkin tiettyyn suuntaan. Isossa kuvassa viime vuosina on ollut tervettä nähdä, että maajoukkueessakin on alettu hyökkäämän. Sellainen hullu träppi ja pelkkä puolustaminen on onneksi jäänyt pois.

Vaikka mikään ei ole vielä varmaa ja mestari on selvillä vasta loppusummerin soitua, myös Tami myöntää tilanteen kutkuttavuuden. Hän on tarvittaessa välittömästi valmis lyömään kultamitalikahvit tulille – ja enemmänkin.
Kysytään nyt suoraan: jos Suomi voittaa kultaa, nähdäänkö Tami torilla?
– Kyllä, ehdottomasti. Painan siellä Leijona-paidassa numero 14 selässä ja kapteenin C rinnassa. Olen siellä aivan eturivissä, Tami lupaa.
Jääkiekon MM-kisat 12.–28. toukokuuta. Kaikki Suomen ottelut MTV3:lla ja C Morella.
Tilaa Seiska tästä!
Oletko jo tilaaja? Lue tuoreimman Seiskan digilehti lomakkeella.