
Laulaja Tuuli hehkuttaa Selviytyjät Suomi -kilpailua: "Tulin sieltä uutena ihmisenä takaisin!"
Laulaja ja sometähti Tuuli Oikarinen, 22, oli seuraamassa Gant <3 Miss Suomi -muotinäytöstä eilen tiistaina The Folks Hotel Konepajalla Helsingissä. Hän muistelee taannoista osallistumistaan Selviytyjät Suomi -kilpailuun onnellisin mielin.
– Siellä oli ihanaa. Se oli henkisesti kasvattava ja silmiä avaava kokemus. Tuntuu, että tulin sieltä aivan uutena ihmisenä takaisin. Ajatusmaailma avartui, kun pääsin perusasioiden lähelle. Se tuntui kuin lomalta hektisestä arjesta.
Tuuli on halunnut aina mukaan Selviytyjiin.
– Unelmani tuli nyt toteen. Olisin vain halunnut jäädä sinne viidakkoon, olla vain siellä keskellä ei mitään omien ajatusteni kanssa. Ajattelinkin nyt kesällä pitää kännykättömiä retriittejä, mennä viikoksi mökille ja jättää kännykkä autoon.
Vaikka kokemus oli henkisesti sekä myös fyysisesti raskas, ei se näkynyt Tuulin terveydessä.

– Minulla ei tippunut hiukset pois tai muuta vastaavaa. En edes tiedä, laihduinko siellä, koska en ole käynyt vaa´alla. Mutta pizza kyllä maistui sen jälkeen, Tuuli nauraa.
Vau, mikä kaunotar! Sometähti Tuuli poseeraa upeassa otoksessa yläosattomissa: "Oot teos!"
Sinkkuna viihtyvä Tuuli ei tällä hetkellä edes haluaisi seurustella.
– Viihdyn itsekseni. En halua mennä johonkin suhteeseen vain siksi, että niin kuuluu tehdä tai ulkopuolelta tulee siihen painetta. Elän vain elämääni, en edes odota täydellistä kumppania. Mutta jos sellainen tulee vastaan, niin otan siitä kyllä koppia.