
Lapsensa menettäneen Varpu Hintsasen sydäntäsärkevä päivitys: "Äiti ajatteli, että josko tämä joulu olisi helpompi"
Lapsensa menettänyt Varpu Hintsanen on puhunut avoimesti julkisuudessa surustaan ja sen käsittelystä. Varpun nuorempi tytär Senja menehtyi syöpään vuonna 2019 ollessaan 8-vuotias.
Joulun aika on luonnollisesti perheenjäsenen menettäneelle vaikeaa aikaa, sillä jouluisin tapana on kokoontua läheisten ja rakkaimpien kanssa yhteen. Varpu on jakanut Instagram-sivullaan kauniita otoksia, joissa edesmennyt Senja tunnelmoi joulua eläinystävien kanssa. Kyseessä on valokuvia viimeiseltä joululta, kun tytär oli heidän kanssaan.
- Tänäkin jouluna - neljäntenä jouluna ilman sua - äiti ajatteli, että josko tämä joulu olisi helpompi. Ei se ole. Ei ikävää vie pois joulukuuset, kranssit tai lahjojen paketointi. Ei uuden kodin ensimmäinen joulu - eikä mikään muukaan. Ikävä on ja pysyy, Varpu kirjoittaa kuvatekstissä.
Varpu kertoo, että käy läpi samoja tunteita kuin aiempinakin vuosina.
- Surusta ja kaipauksesta, kiukkuun - ehkä vähän vihaankin. Tänäkään vuonna en saa kattaa sulle joulupöytään lautasta, vaan vien sun haudalle kynttilän. Sitä tuskaa ei kultapaperiin voi kääriä.
Hän kuitenkin muistaa, ettei Senja toivoisi heidän pelkästään ikävöivän.
- Sun muistoa kunnioittaakseni ostin Oulun luentoreissulta ne jumalattoman rumat joulupäähineet. Ne on niin rumat, että varmasti naurattaa. Tiedoksesi, että aion pakottaa koko perheen pistämään ne huomenna päähän. Myös siskosi, vaikka uhkasi olla tulematta jos joutuu ”jotkut poronsarvet päässä istumaan”, Varpu paljastaa ja kertoo, että Senja olisi rakastanut joulupäähineitä ja nauranut ääneen.
Varpu kertoo, että heidän ainoa jouluperinteensä, eli yhteinen aatonaattoilta ystäväperheiden kanssa, oli Senjallekin äärimmäisen tärkeä.
- Viimeiset neljä vuotta yhteinen aatonaatto on alkanut hautausmaalta. Käydään yhdessä tuomassa sulle kynttilät. Sekin tuo valtavasti lohtua. Se, kun tiedän, että niin moni muukin sua ajattelee ja kaipaa.
Lopuksi Varpu toivottaa hyvää joulua rakkaalleen toiselle puolen.
Lapsensa syövälle menettänyt Varpu Hintsanen: En pidä enää kulisseja yllä
Viime vuonna julkaistiin Varpun ja Emilia Salorannan kirjoittama kirja Valo joka ei kadonnutkaan (WSOY), jossa Varpu kertoo vaikeista kokemuksistaan ja oman lapsen menettämisestä. Hän on naimisissa muusikko-juontaja Sami Hintsasen kanssa. Sami ja Varpu menivät naimisiin vuonna 2018.